Tradenomi (AMK), liiketalous, päivä, syksy, 2024, Tiimioppiminen ja yrittäjyystaidot: LLNS24Y
Tunnus: LLNS24Y
Kuvaus
OPETUSSUUNNITELMA
Tradenomi (AMK), päivätoteutus, Y-akatemia
Karelia-ammattikorkeakoulun Y-akatemiasta valmistuneena tradenomina työllistyt erilaisiin liiketalouden työtehtäviin, kuten taloushallinnon, johtotehtäviin sekä myynnin ja markkinoinnin tehtäviin eri toimialoilla tai yrittäjäksi. Y-akatemiassa voit yhdistää opiskelun ja oman yritysidean tai yritystoiminnan kehittämisen omiin opintoihisi: Opiskelet liike-elämän taitoja, työelämätaitoja, johtamista sekä yrittäjyyttä tiimioppimisen keinoin perustamassasi osuuskuntayrityksessä.
Ensimmäiset puolitoista vuotta opiskelet liiketalouden koulutuksen päiväryhmässä liiketalouden koulutuksen ydinosaamisen opintoja ja perehdyt liiketalouden toimialaan sekä saat valmiuksia kehittyä osaavaksi tradenomiksi. Toisen opintovuoden puolessa välissä siirryt opiskelemaan Y-akatemian monialaiseen oppimisympäristöön. Y-akatemiassa opiskelet akatemian opetussuunnitelman mukaisesti opiskelijayrittäjätiimeissä opintojesi loppuun saakka ja valmistut liiketalouden tradenomiksi.
Karelia-ammattikorkeakoulu toimii aktiivisessa yhteistyössä alueen yritys- ja liike-elämän kanssa, joten opiskelusi on työelämäläheistä erilaisten yhteistyöprojektien ansiosta. Samalla rakennat verkostojasi tulevaa työuraasi ajatellen.
Suoritettava tutkinto
Tutkintonimike: Tradenomi (AMK)
Tutkinnon laajuus: 210 op / 3,5 v
Osaamisen kuvaus
Opintojesi aikana hankit liiketalouden laaja-alaista ja monipuolista ydinosaamista sekä syvennät sitä käytännön projekteilla. Valintojesi mukaan opit tunnistamaan ja kehittämään osaamistasi muun muassa liiketaloudessa, yrittäjyydessä, markkinoinnissa, myynnissä, taloudessa sekä johtamisessa.
Suoritettuasi liiketalouden Tiimioppiminen ja yrittäjyystaidot kokonaisuuden:
• Tunnet laaja-alaisesti yrittäjyyden toimintaympäristön,
• osaat toimia monialaisessa tiimissä
• kehitys itsesi ja tiimisi johtajana,
• osaat suunnitella ja toteuttaa eri kohderyhmille tarkoitettuja palveluja ja tuotteita,
• ymmärrät tiimioppivan organisaation toimintamallin ja perusperiaatteet ja osaat myydä ja markkinoida palveluja eri kanavissa,
• osaat toimia verkostoissa ja sinulla on paljon yhteyksiä työelämään ja työnantajiin,
• osaat toimia kansainvälisissä verkostoissa ja ymmärrät globaalin yhteistyön merkityksen yritystoiminnassa.
• kehität esiintymis- ja myyntitaitojasi.
Osaamisen rakentuminen ja koulutuksen sisältö
Opintojen keskeisiä teemoja ovat liiketalous, yrittäjyys, tiimioppiminen, johtaminen, kansainvälisyys, myyntiosaaminen ja markkinointi. Teet omassa yrityksessä monipuolisia asiakasprojekteja asiakkaille. Työskentelet projekteissa asiakasrajapinnassa erilaisissa rooleissa ja näin asiakasymmärrys, palveluiden tuotteistaminen, myynti- ja markkinointiosaaminen tulevat tutuiksi.
Opintojesi aikana:
• Kehität esiintymis- ja asiakaspalvelutaitojasi.
• Kehität itsejohtamisen ja tiimijohtamisen taitoja.
• Tunnistat ja kehität keskeisiä työelämän metataitoja.
• Kehität yrittäjämäistä asennetta.
• Kehität viestintä- ja vuorovaikutustaitojasi sekä digiosaamistasi.
• Kehityt ongelmanratkaisijana.
Työharjoitteluilla on keskeinen asema opinnoissa. Voit suorittaa työharjoittelun omassa yrityksessäsi Y-akatemiassa tai jossain muussa valitsemassasi organisaatiossa. Aikaisempi tai muualla hankkimasi osaamisesi on mahdollista hyväksilukea osaksi tutkintoa.
Tiimioppiminen ja yrittäjyystaidot tradenomikoulutuksen laajuus on 210 opintopistettä. Tutkintoon kuuluu 30 opintopisteen harjoittelu ja vaihto-opiskeluun on monipuolisia mahdollisuuksia. Tutkintoon sisältyy 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö. Opintojen aikana opiskelet myös kieli- ja viestintäopintoja.
Ensimmäiset puolitoista vuotta opiskelet liiketalouden koulutuksen päiväryhmän mukana liiketalouden koulutuksen ydinosaamisen opintoja 90 opintopistettä ja perehdyt liiketalouden toimialaan sekä saat opinnoissasi valmiuksia kehittyä osaavaksi tradenomiksi. Toisen opintovuoden puolessa välissä siirryt opiskelemaan Y-akatemian monialaiseen oppimisympäristöön. Y-akatemiassa opiskelet akatemian opetussuunnitelman mukaisesti opintojesi loppuun saakka ja valmistut liiketalouden tradenomiksi.
Työelämävaiheinen oppiminen
Karelia-ammattikorkeakoulun monialainen tiimioppimisympäristö mahdollistaa monipuolisen yhteistyön eri toimijoiden kanssa. Oman yrityksesi toiminta linkittyy vahvasti alueen muiden toimijoiden tekemiseen. Toimit jatkuvasti yritysten rajapinnassa ja luot vahvoja verkostoja yrittäjyyttä tukeviin organisaatioihin ja muihin alueen yrityksiin.
Karelia-ammattikorkeakoulu tekee aktiivista yhteistyötä yritysten, organisaatioiden ja eri sidosryhmien kanssa. Yhteistyökumppaneiden kanssa toteutetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaa, johon voit osallistua opintojesi aikana.
Hyödynnät Karelian kumppanuuksia työharjoittelu- ja opinnäytetyömahdollisuuksien löytämisessä sekä kansainvälisessä harjoittelija- ja opiskelijavaihdossa.
Kareliasta valmistuneet opiskelijat (alumnit) pitävät yhteyttä ammattikorkeakouluun Karelian alumniverkostossa. Alumnit jakavat kokemuksiaan ja omia uratarinoitaan opiskelijoiden kanssa, ja ovat tiivisti mukana asiantuntijoina Karelian kehittämistoiminnassa.
Pedagogiset valinnat
Y-akatemiassa oppiminen tapahtuu tiimeissä. Tiimioppimisen perustana toimivat avoimuus, vuorovaikutus, ja suoran puheen kulttuuri, jotka yhdessä rakentavat luottamusta. Tiimioppimisen mallissa huomioidaan jokaisen opiskelijan oma tapa oppia, minkä takia jokaisen opiskelijan polku muovautuu omanlaisekseen.
Opintojen kolmantena lukukautena teet opinnäytetyön. Opintojesi aikana voit vahvistaa liiketalouden asiantuntemustasi valinnaisilla opinnoilla esimerkiksi Karelian yhteisistä opinnoista tai muiden korkeakoulujen opintoja Campus online –tarjonnasta.
Opintojen joustava toteuttaminen
Saat tukea ja ohjausta koko opintojesi ajan opettajatuutorilta, opinto-ohjaajalta ja opettajilta. Opintojen alussa laadit henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, joka ohjaa opintojasi ja jota päivität vuosittain. Toisen opiskeluvuoden syksyllä teet valinnan täydentävän osaamisen opinnoista, joiden avulla profiloit osaamistasi. Voit valita täydentävän osaamisen opintoihin myös verkko-opintoja sekä muiden ammattikorkeakoulujen opintoja valtakunnallisen opintotarjonnan kautta.
Sinulla on mahdollisuus nopeuttaa opintojasi hyödyntämällä aiemmin hankkimaasi tutkintoon soveltuvaa osaamistasi ja suorittaa opintoja osaamisen näyttöinä.
Kansainvälistyminen
Y-akatemiaopintojen kansainvälisyys kehittää ammatillista osaamistasi, vahvistaa kieli- ja viestintätaitojasi sekä tukee kykyäsi toimia erilaisten ihmisten kanssa. Samalla tutustut uusiin ihmisiin ja vahvistat verkostojasi.
Akatemiassa voit liittyä opiskelijoiden muodostamaan kansainväliseen toimikuntaan, jossa työskennellään englannin kielellä. Toimikunnassa kehitetään yhteistyötä muiden maiden akatemioiden kanssa ja koordinoidaan kansainvälisiä vierailuja Y-akatemiassa.
Voit hakeutua opiskelijavaihtoon juuri sinua kiinnostavaan kumppanikorkeakouluun eri puolille maailmaa ja/tai tehdä osan harjoitteluistasi ulkomailla. Myös lyhyemmät vaihdot yhteisen projektityöskentelyn kautta ovat akatemiassa mahdollisia.
Myös kotimaassa voit kansainvälistyä. Y-akatemian kansainvälisessä toimikunnassa kartutat kielitaitoasi, pääset kurkistamaan sinulle uuteen kulttuuriin. Lisäksi Karelia-ammattikorkeakoulussa yhteisesti tarjottavat kansainväliset opinnot antavat hyvän mahdollisuuden kehittää työelämässä tarvittavia taitoja.
Kansainvälisyys kannattaa – rakenna oma kansainvälinen polkusi juuri sinulle sopivalla tavalla!
Osaamisen arviointi
Osaamisesi arviointi toteutuu eri muodoissa opetus- ja ohjaustilanteissa, tenteissä sekä erilaisten oppimistehtävien ja raporttien perusteella. Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden itsearviointia sekä opiskelutoverien vertaisarviointia ja -palautetta. Arvioinnissa hyödynnetään myös työelämäyhteistyössä tehdyissä projekteissa työelämäpalautetta. Arvioinnin ja saamasi palautteen avulla voit seurata osaamisesi kehittymistä ja asettaa uusia tavoitteita opiskelulle ja oppimiselle. Kareliassa on käytössä yhteiset arvioinnin perusteet, mutta tarkemmat arviointiperusteet on määritetty opintojaksojen kuvauksissa.
Y-akatemiassa osaamisen arviointi perustuu jatkuvan osaamisen näyttöihin sekä opintoteemojen lopussa laadittavan reflektioesseen itsearviointiin sekä valmentajan antamaan arvosanaan opintoteemasta.
Uramahdollisuudet ja uraohjaus
Tutkinnon suoritettuasi saat monipuoliset mahdollisuudet toimia yrittäjänä tai palkkatyössä asiantuntijatehtävissä. Tehtävänimikkeitä voivat olla esimerkiksi toimitusjohtaja, yrittäjä, henkilöstösuunnittelija, HR-koordinaattori, talouspäällikkö, rahoitusneuvoja, hallintopäällikkö, palveluasiantuntija/-päällikkö, myyntineuvottelija/-päällikkö, markkinointisuunnittelija/-päällikkö, vientiassistentti.
Opintojen aikana saat tukea ja ohjausta oman uran suunnitteluun opinto-ohjaajaltasi, opettajatuutoriltasi ja opettajiltasi sekä Y-akatemiassa tiimivalmentajilta. Opintojesi aikana sinulla on myös mahdollista saada tukea oman uran suunnitteluun ohjauskeskusteluissa ja tehostetussa uraohjauksessa opintojen loppuvaiheessa.
Työelämän muutokset ja oma urakehityksesi edellyttävät jatkuvaa oppimista tutkinnon suorittamisen jälkeenkin. Merkittävä osa oppimisesta tapahtuu työn yhteydessä, mutta sitä voi tehostaa kouluttautumisen avulla. Voit täydentää omaa osaamista avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävällä koulutuksella. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen avaa sinulle mahdollisuuksia esimerkiksi esimiestehtäviin, vaativiin asiantuntija- ja kehittämistehtäviin tai opettajaksi.
Voit hakeutua suorittamaan liiketalouden ylemmän AMK-tutkinnon, kun sinulle on kertynyt kaksi vuotta alan työkokemusta tradenomi (AMK) -tutkinnon suorittamisen jälkeen. Voit myös hakeutua yliopistoon kauppatieteen maisteriohjelmiin. Opinto-ohjaaja ja opettajatuutori tukevat sinua urasuunnittelussasi koko opintojen ajan.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2024-2025 | 2025-2026 | 2026-2027 | 2027-2028 |
Syksy
2024 |
Kevät
2025 |
Syksy
2025 |
Kevät
2026 |
Syksy
2026 |
Kevät
2027 |
Syksy
2027 |
1. / 2024 | 2. / 2024 | 3. / 2024 | 4. / 2025 | 5. / 2025 | 6. / 2025 | 1. / 2025 | 2. / 2025 | 3. / 2025 | 4. / 2026 | 5. / 2026 | 6. / 2026 | 1. / 2026 | 2. / 2026 | 3. / 2026 | 4. / 2027 | 5. / 2027 | 6. / 2027 | 1. / 2027 | 2. / 2027 | 3. / 2027 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
LLNS24Y-1 |
Liiketalouden tuntija
(Valitaan kaikki) |
60 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-11 |
Johdanto tradenomiopintoihin
(Valitaan kaikki) |
13 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10002 | Opiskelijana ammattikorkeakoulussa | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10003 | Raportointi ja kirjoitusviestintä | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10004 | Tietojenkäsittelyn työvälineet | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10005 | Talousmatematiikka | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-12 |
Liiketoiminnan perusteet
(Valitaan kaikki) |
16 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10006 | Yritystalouden perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10007 | Juridiikan perusteet | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10008 | Johtamisen perusteet | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10009 | Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-13 |
Vuorovaikutuksellinen liiketoiminta
(Valitaan kaikki) |
17 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10010 | Business Communication in English | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10011 | Monikanavainen myynti ja asiakaspalvelu | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10012 | Liike-elämän viestintä | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10013 | Kansainvälinen liiketoiminta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-14 |
Vastuullinen liiketoiminta
(Valitaan kaikki) |
14 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10014 | Kansantalouden perusteet | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10015 | Kestävä liiketoiminta | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10016 | Liiketoimintasuunnitelma | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10017 | Yritys- ja sopimusoikeus | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-2 |
Liiketalouden toimija
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-21 |
Liiketalouden ammattilaiseksi kehittyminen
(Valitaan kaikki) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10023 | Sociala kontakter | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10024 | Tilastolliset menetelmät | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10025 | Tieteellinen kirjoittaminen | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10026 | Prosessien toiminnanohjaus | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10027 | Urasuunnittelu | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-22 |
Liiketoiminta käytännössä
(Valitaan kaikki) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10018 | Markkinoinnin suunnittelu | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10019 | Kannattava yritys | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10020 | Sähköinen kaupankäynti | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10021 | Työoikeus | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10022 | Työhyvinvoinnin johtaminen | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-4 |
Liiketalouden kehittäjä
(Valitaan kaikki) |
21 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-41 |
Ammatilliset kieliopinnot
(Valitaan kaikki) |
6 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10066 | Affärskommunikation | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LL10041 | Marketing Communication in English | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-42 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KY10001 | Opinnäytetyö, suunnitelma | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||
KY10002 | Opinnäytetyö, toteutus | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||
KY10003 | Opinnäytetyö, viimeistely | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-6 |
Y-Akatemia
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 94) |
94 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KY10010 | Yritystoiminnan käynnistäminen | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10011 | Tiimiyrittäjyys | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10012 | Tiimioppijan matkaeväät | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10013 | Y-Akatemian kehittäminen | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10014 | Johtajuus | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10015 | Tapahtumatuotannot | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10016 | Innovaatioprojektit | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10017 | Kansainväliset projektit | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10018 | Markkinointiprojektit | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10019 | Digitaalinen yritys- ja yhteisöviestintä | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10020 | Taloushallintoprojektit | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10021 | Myyntiprojektit | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10022 | Mediatuotannot | 3 - 20 | 5 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||
KY10024 | Huippuleiri | 6 | 1.5 | 3 | 1.5 | 1.5 | 1.5 | 1.5 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | |||||||||||||||||
KY10025 | Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot | 3 | 0.8 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.4 | 0.4 | 0.4 | 0.4 | 0.4 | 0.4 | 0.4 | 0.4 | |||||||||||||||||
KY10027 | Harjoittelu | 30 | 7.5 | 15 | 7.5 | 7.5 | 7.5 | 7.5 | 7.5 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | |||||||||||||||||
LLNS24Y-5 |
Täydentävän osaamisen opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
Kielipolku
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | |||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-51 |
Valinnainen kieli, venäjä
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10006 | Venäjän perusteet | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10032 | Venäjän jatko | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10007 | Työelämän venäjä | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10008 | Mediavenäjä | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-52 |
Valinnainen kieli, saksa
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10009 | Saksan perusteet | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10010 | Saksan jatko | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10011 | Työelämän saksa | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10012 | Mediasaksa | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-53 |
Valinnainen kieli, espanja
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-54 |
Valinnainen kieli, ranska
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-55 |
Valmentavat kieliopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10028 | English Refresher | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10029 | Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2 | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10030 | Svensk klinik - Rautalankaruotsia | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-56 |
Johtaminen ja esihenkilötyö
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10050 | Organisaatiokäyttäytyminen ja strateginen johtaminen | 4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10075 | Valmentava johtaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10077 | Brand Management | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10073 | Vuorovaikutus ja viestintä esihenkilön työssä | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-57 |
Kauppa- ja yrittäjyysopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10080 | Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10081 | Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10082 | Tunnusluvut ja johtaminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-58 |
Liiketalousosaaminen ja yrittäjyys
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
YJ10013 | Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10083 | Yrittäjän taloushallinto | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10079 | Julkiset hankinnat | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10084 | Markkinoinnilla menestykseen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10078 | Tunnista ja tuotteista osaamisesi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10076 | Osuustoiminnan perusteet | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LL10085 | Yrittäjyysviikko | 2 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LTP7217 | Vuosi tiimiyrittäjänä | 10 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LTP7186 | Liikeidean kehittäminen | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-59 |
Tuotteistaminen ja innovaatiotoiminta
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10051 | Epic Challenge - Orientation to Innovation | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LTP7215 | Epic Challenge - Problem Definition Skills | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
LLNS24Y-60 |
Muut täydentävän osaamisen opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
KP10027 | Minä kirjoitan | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||||||
Yhteensä | 210 | 60 | 110.8 | 157 | 82.3 | 29 | 31 | 30 | 80.8 | 74.8 | 82.3 | 82.3 | 0 | 14.5 | 14.5 | 15.5 | 15.5 | 0 | 0 | 15 | 15 | 40.5 | 40.5 | 0 | 0 | 37.5 | 37.5 | 41.4 | 41.4 | 0 | 0 | 41.4 | 41.4 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Ammattikorkeakoulututkintojen yhteiset kompetenssit 2022 alk
Suomen ammattikorkeakouluissa tutkintojen osaaminen on määritelty koulutuskohtaisina ja yhteisinä kompetensseina. Kompetensseilla tarkoitetaan laajoina osaamiskokonaisuuksina, yksilön tietojen, taitojen ja asenteiden yhdistelminä. Koulutuskohtaiset kompetenssit muodostavat opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden perustan. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutuksille ja tutkinnoille yhteisiä osaamisalueita, jotka luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.
Tradenomi (AMK), Liiketalous, osaamiskompetenssit 2022 alk
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
LLNS24Y-1 |
Liiketalouden tuntija
(Valitaan kaikki) |
60 |
LLNS24Y-11 |
Johdanto tradenomiopintoihin
(Valitaan kaikki) |
13 |
LL10002 | Opiskelijana ammattikorkeakoulussa | 2 |
LL10003 | Raportointi ja kirjoitusviestintä | 2 |
LL10004 | Tietojenkäsittelyn työvälineet | 4 |
LL10005 | Talousmatematiikka | 5 |
LLNS24Y-12 |
Liiketoiminnan perusteet
(Valitaan kaikki) |
16 |
LL10006 | Yritystalouden perusteet | 5 |
LL10007 | Juridiikan perusteet | 2 |
LL10008 | Johtamisen perusteet | 3 |
LL10009 | Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet | 6 |
LLNS24Y-13 |
Vuorovaikutuksellinen liiketoiminta
(Valitaan kaikki) |
17 |
LL10010 | Business Communication in English | 3 |
LL10011 | Monikanavainen myynti ja asiakaspalvelu | 5 |
LL10012 | Liike-elämän viestintä | 4 |
LL10013 | Kansainvälinen liiketoiminta | 5 |
LLNS24Y-14 |
Vastuullinen liiketoiminta
(Valitaan kaikki) |
14 |
LL10014 | Kansantalouden perusteet | 3 |
LL10015 | Kestävä liiketoiminta | 4 |
LL10016 | Liiketoimintasuunnitelma | 4 |
LL10017 | Yritys- ja sopimusoikeus | 3 |
LLNS24Y-2 |
Liiketalouden toimija
(Valitaan kaikki) |
30 |
LLNS24Y-21 |
Liiketalouden ammattilaiseksi kehittyminen
(Valitaan kaikki) |
10 |
LL10023 | Sociala kontakter | 3 |
LL10024 | Tilastolliset menetelmät | 2 |
LL10025 | Tieteellinen kirjoittaminen | 1 |
LL10026 | Prosessien toiminnanohjaus | 3 |
LL10027 | Urasuunnittelu | 1 |
LLNS24Y-22 |
Liiketoiminta käytännössä
(Valitaan kaikki) |
20 |
LL10018 | Markkinoinnin suunnittelu | 4 |
LL10019 | Kannattava yritys | 5 |
LL10020 | Sähköinen kaupankäynti | 4 |
LL10021 | Työoikeus | 3 |
LL10022 | Työhyvinvoinnin johtaminen | 4 |
LLNS24Y-4 |
Liiketalouden kehittäjä
(Valitaan kaikki) |
21 |
LLNS24Y-41 |
Ammatilliset kieliopinnot
(Valitaan kaikki) |
6 |
LL10066 | Affärskommunikation | 3 |
LL10041 | Marketing Communication in English | 3 |
LLNS24Y-42 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 |
KY10001 | Opinnäytetyö, suunnitelma | 5 |
KY10002 | Opinnäytetyö, toteutus | 5 |
KY10003 | Opinnäytetyö, viimeistely | 5 |
LLNS24Y-6 |
Y-Akatemia
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 94) |
94 |
KY10010 | Yritystoiminnan käynnistäminen | 3 - 20 |
KY10011 | Tiimiyrittäjyys | 3 - 20 |
KY10012 | Tiimioppijan matkaeväät | 3 - 20 |
KY10013 | Y-Akatemian kehittäminen | 3 - 20 |
KY10014 | Johtajuus | 3 - 20 |
KY10015 | Tapahtumatuotannot | 3 - 20 |
KY10016 | Innovaatioprojektit | 3 - 20 |
KY10017 | Kansainväliset projektit | 3 - 20 |
KY10018 | Markkinointiprojektit | 3 - 20 |
KY10019 | Digitaalinen yritys- ja yhteisöviestintä | 3 - 20 |
KY10020 | Taloushallintoprojektit | 3 - 20 |
KY10021 | Myyntiprojektit | 3 - 20 |
KY10022 | Mediatuotannot | 3 - 20 |
KY10024 | Huippuleiri | 6 |
KY10025 | Opinnäytetyöhön valmistavat opinnot | 3 |
KY10027 | Harjoittelu | 30 |
LLNS24Y-5 |
Täydentävän osaamisen opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 |
Kielipolku
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | |
LLNS24Y-51 |
Valinnainen kieli, venäjä
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
KP10006 | Venäjän perusteet | 5 |
KP10032 | Venäjän jatko | 5 |
KP10007 | Työelämän venäjä | 5 |
KP10008 | Mediavenäjä | 3 |
LLNS24Y-52 |
Valinnainen kieli, saksa
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
KP10009 | Saksan perusteet | 5 |
KP10010 | Saksan jatko | 5 |
KP10011 | Työelämän saksa | 5 |
KP10012 | Mediasaksa | 3 |
LLNS24Y-53 |
Valinnainen kieli, espanja
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
LLNS24Y-54 |
Valinnainen kieli, ranska
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
LLNS24Y-55 |
Valmentavat kieliopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
KP10028 | English Refresher | 3 |
KP10029 | Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2 | 3 |
KP10030 | Svensk klinik - Rautalankaruotsia | 3 |
LLNS24Y-56 |
Johtaminen ja esihenkilötyö
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
KP10050 | Organisaatiokäyttäytyminen ja strateginen johtaminen | 4 |
LL10075 | Valmentava johtaminen | 5 |
LL10077 | Brand Management | 3 |
LL10073 | Vuorovaikutus ja viestintä esihenkilön työssä | 3 |
LLNS24Y-57 |
Kauppa- ja yrittäjyysopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
LL10080 | Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot | 5 |
LL10081 | Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen | 5 |
LL10082 | Tunnusluvut ja johtaminen | 5 |
LLNS24Y-58 |
Liiketalousosaaminen ja yrittäjyys
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
YJ10013 | Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet | 5 |
LL10083 | Yrittäjän taloushallinto | 5 |
LL10079 | Julkiset hankinnat | 5 |
LL10084 | Markkinoinnilla menestykseen | 5 |
LL10078 | Tunnista ja tuotteista osaamisesi | 3 |
LL10076 | Osuustoiminnan perusteet | 5 |
LL10085 | Yrittäjyysviikko | 2 |
LTP7217 | Vuosi tiimiyrittäjänä | 10 |
LTP7186 | Liikeidean kehittäminen | 5 |
LLNS24Y-59 |
Tuotteistaminen ja innovaatiotoiminta
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
KP10051 | Epic Challenge - Orientation to Innovation | 5 |
LTP7215 | Epic Challenge - Problem Definition Skills | 5 |
LLNS24Y-60 |
Muut täydentävän osaamisen opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
KP10027 | Minä kirjoitan | 5 |