Siirry suoraan sisältöön

Ikäystävällinen matkailuLaajuus (3 op)

Tunnus: PR10053

Laajuus

3 op

Osaamistavoitteet

Ikäystävällinen matkailu ei tarkoita vaan senioreiden matkailua, vaan kaikkia elämänvaiheita. Tällä opintojaksolla keskitymme kuitenkin pääasiassa ikääntyneisiin matkailijoihin, harmaisiin panttereihin, seniorimatkailijoihin, tai millä nimellä heitä halutaankaan kutsua. Väestömme ikääntyy ja ikärakenteemme muuttuu pysyvästi, joten kehitettäessä ikääntyvien matkailua mahdollisuuksia on paljon.

On hyvä muistaa, että iäkkäillä ihmisillä on hyvin erilaiset toimintavalmiudet, terveydentila ja taloudellinen tilanne. Pitää hyväksyä se, että kaikki matkailupalvelut eivät sovellu kaikille, mutta huomioimalla erityispiirteet voimme räätälöidä palveluita sopiviksi, kun tunnemme asiakkaamme ja heidän erityistarpeensa.

Opintojakson suoritettua
-Tunnet ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä ja sen merkityksen matkailun toimialalla
-Tunnistat ikääntyneiden matkailijoiden erityistarpeita ja -toiveita
-Ymmärrät asiakaskokemuksen merkityksen ikäystävällisen matkailun kehittämisessä
-Osaat soveltaa ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä oman matkaohjelman suunnittelussa

Sisältö

Opintojakso on itsenäisesti suoritettava verkkokurssi, jonka voit suorittaa oman aikataulusi mukaisesti.

Opintojaksolla on videoluentoja ja digitaalista lähdeaineistoa. Opintojakson aikana kirjoitat oivalluspäiväkirjan, jolla osoitat oppimasi.

Ilmoittautumisaika

01.10.2024 - 16.03.2025

Ajoitus

03.02.2025 - 16.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Avoimen AMK:n opinnot (AVOIN)

Toimipiste

Wärtsilä-kampus Karjalankatu 3 (WÄR)

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

5 - 60

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Tuija Kainulainen
Vastuuopettaja

Tuija Kainulainen

Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK ja RIPA (Koko: 20. Avoin AMK: 20.)
  • Tutkinto-opiskelijat (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • TOP24_25
    Täydentävän osaamisen opintojen ryhmä lv 2024-2025
  • KAKK25
    Karelia, avoin, kaikki, kevät, 2025
Pienryhmät
  • Avoin AMK ja RIPA
  • Tutkinto-opiskelijat

Tavoitteet

Ikäystävällinen matkailu ei tarkoita vaan senioreiden matkailua, vaan kaikkia elämänvaiheita. Tällä opintojaksolla keskitymme kuitenkin pääasiassa ikääntyneisiin matkailijoihin, harmaisiin panttereihin, seniorimatkailijoihin, tai millä nimellä heitä halutaankaan kutsua. Väestömme ikääntyy ja ikärakenteemme muuttuu pysyvästi, joten kehitettäessä ikääntyvien matkailua mahdollisuuksia on paljon.

On hyvä muistaa, että iäkkäillä ihmisillä on hyvin erilaiset toimintavalmiudet, terveydentila ja taloudellinen tilanne. Pitää hyväksyä se, että kaikki matkailupalvelut eivät sovellu kaikille, mutta huomioimalla erityispiirteet voimme räätälöidä palveluita sopiviksi, kun tunnemme asiakkaamme ja heidän erityistarpeensa.

Opintojakson suoritettua
-Tunnet ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä ja sen merkityksen matkailun toimialalla
-Tunnistat ikääntyneiden matkailijoiden erityistarpeita ja -toiveita
-Ymmärrät asiakaskokemuksen merkityksen ikäystävällisen matkailun kehittämisessä
-Osaat soveltaa ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä oman matkaohjelman suunnittelussa

Sisältö

Opintojakso on itsenäisesti suoritettava verkkokurssi, jonka voit suorittaa oman aikataulusi mukaisesti.

Opintojaksolla on videoluentoja ja digitaalista lähdeaineistoa. Opintojakson aikana kirjoitat oivalluspäiväkirjan, jolla osoitat oppimasi.

Aika ja paikka

Opintojakso avoinna 3.2.-16.5.2025.

Oppimateriaalit

Opintojaksolla on videoluentoja ja digitaalista lähdeaineistoa. Opintojakson aikana kirjoitat oivalluspäiväkirjan, jolla osoitat oppimasi.

Opetusmenetelmät

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on 3 op = 81 h opiskelijan työtä. Tämä koostuu itsenäisestä materiaaliin tutustumisesta ja tehtävien tekemisestä. Pääset etenemään opintojaksolla omaan tahtiin.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Ilmoittautumisaika

26.04.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 30.11.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Avoimen AMK:n opinnot (AVOIN)

Toimipiste

Wärtsilä-kampus Karjalankatu 3 (WÄR)

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Tuija Kainulainen
Vastuuopettaja

Tuija Kainulainen

Ajoitusryhmät
  • Avoin amk ja RIPA (Koko: 20. Avoin AMK: 20.)
  • Tutkinto-opiskelijat (Koko: 20. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • TOP24_25
    Täydentävän osaamisen opintojen ryhmä lv 2024-2025
  • KAKS24
    Karelia, avoin, kaikki, syksy, 2024
Pienryhmät
  • Avoin amk ja RIPA
  • Tutkinto-opiskelijat

Tavoitteet

Ikäystävällinen matkailu ei tarkoita vaan senioreiden matkailua, vaan kaikkia elämänvaiheita. Tällä opintojaksolla keskitymme kuitenkin pääasiassa ikääntyneisiin matkailijoihin, harmaisiin panttereihin, seniorimatkailijoihin, tai millä nimellä heitä halutaankaan kutsua. Väestömme ikääntyy ja ikärakenteemme muuttuu pysyvästi, joten kehitettäessä ikääntyvien matkailua mahdollisuuksia on paljon.

On hyvä muistaa, että iäkkäillä ihmisillä on hyvin erilaiset toimintavalmiudet, terveydentila ja taloudellinen tilanne. Pitää hyväksyä se, että kaikki matkailupalvelut eivät sovellu kaikille, mutta huomioimalla erityispiirteet voimme räätälöidä palveluita sopiviksi, kun tunnemme asiakkaamme ja heidän erityistarpeensa.

Opintojakson suoritettua
-Tunnet ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä ja sen merkityksen matkailun toimialalla
-Tunnistat ikääntyneiden matkailijoiden erityistarpeita ja -toiveita
-Ymmärrät asiakaskokemuksen merkityksen ikäystävällisen matkailun kehittämisessä
-Osaat soveltaa ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä oman matkaohjelman suunnittelussa

Sisältö

Opintojakso on itsenäisesti suoritettava verkkokurssi, jonka voit suorittaa oman aikataulusi mukaisesti.

Opintojaksolla on videoluentoja ja digitaalista lähdeaineistoa. Opintojakson aikana kirjoitat oivalluspäiväkirjan, jolla osoitat oppimasi.

Aika ja paikka

Opintojakso on itsenäisesti suoritettava verkkokurssi, jonka voit suorittaa oman aikataulusi mukaisesti.
Opintojakso avoinna 2.9.-30.11.2024.

Oppimateriaalit

Opintojaksolla on videoluentoja ja digitaalista lähdeaineistoa. Opintojakson aikana kirjoitat oivalluspäiväkirjan, jolla osoitat oppimasi.

Opetusmenetelmät

Ikäystävällinen matkailu ei tarkoita vaan senioreiden matkailua, vaan kaikkia elämänvaiheita. Tällä opintojaksolla keskitymme kuitenkin pääasiassa ikääntyneisiin matkailijoihin, harmaisiin panttereihin, seniorimatkailijoihin, tai millä nimellä heitä halutaankaan kutsua. Väestömme ikääntyy ja ikärakenteemme muuttuu pysyvästi, joten kehitettäessä ikääntyvien matkailua mahdollisuuksia on paljon.
On hyvä muistaa, että iäkkäillä ihmisillä on hyvin erilaiset toimintavalmiudet, terveydentila ja taloudellinen tilanne. Pitää hyväksyä se, että kaikki matkailupalvelut eivät sovellu kaikille, mutta huomioimalla erityispiirteet voimme räätälöidä palveluita sopiviksi, kun tunnemme asiakkaamme ja heidän erityistarpeensa.

Opintojakson suoritettua
-Tunnet ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä ja sen merkityksen matkailun toimialalla
-Tunnistat ikääntyneiden matkailijoiden erityistarpeita ja -toiveita
-Ymmärrät asiakaskokemuksen merkityksen ikäystävällisen matkailun kehittämisessä
-Osaat soveltaa ikäystävällisen matkailun erityispiirteitä oman matkaohjelman suunnittelussa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on 3 op = 81 h opiskelijan työtä. Tämä koostuu itsenäisestä materiaaliin tutustumisesta ja tehtävien tekemisestä. Pääset etenemään opintojaksolla omaan tahtiin.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/Hylätty

Ilmoittautumisaika

01.10.2023 - 31.10.2023

Ajoitus

05.02.2024 - 26.04.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Avoimen AMK:n opinnot (AVOIN)

Toimipiste

Wärtsilä-kampus Karjalankatu 3 (WÄR)

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 50

Koulutus
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus
Opettaja
  • Tuija Kainulainen
Vastuuopettaja

Tuija Kainulainen

Ajoitusryhmät
  • Pienryhmä (schedulingGroup) 1 (Koko: 50. Avoin AMK: 50.)
Ryhmät
  • TOP23_24
    Täydentävän osaamisen opintojen ryhmä lv 2023-2024
  • KAKK24
    Karelia, avoin, kaikki, kevät, 2024
Pienryhmät
  • Pienryhmä (schedulingGroup) 1