Siirry suoraan sisältöön

Bachelor of Business Administration, Degree Programme in International Business, syksy, 2025: LBNS25

Tunnus: LBNS25

Tutkinto:
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Tradenomi (AMK), International Business

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2025

Kuvaus

OPETUSSUUNNITELMA
International Business (AMK), päivätoteutus

International Business -tradenomikoulutuksesta valmistut kansainvälisen liiketoiminnan ammattilaiseksi ja voit edetä urallasi alan esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin. Opintojen aikana sinulle syntyy kokonaisvaltainen kuva kansainvälisestä liiketoiminnasta ja menestyksekkään ja asiakaslähtöisen toiminnan edellytyksistä. Tutkinto antaa sinulle hyvät valmiudet ja taidot rakentaa urapolkuasi kansainvälisissä tehtävissä. Pääset opintojesi aikana luomaan suhteita yrityksiin ja osallistumaan monipuolisiin kehittämistehtäviin. Opintoihisi voi sisältyä myös opintoja Karelian eurooppalaisissa kumppanikorkeakouluissa. Sinulla on mahdollisuus valmistua nopeammassa aikataulussa suorittamalla harjoittelua tai muita opintoja kesäisin. International Business -koulutus tukee osaltaan koulutusperäistä maahanmuuttoa ja tarjoaa kansainvälisille opiskelijoille väylän työllistyä Suomeen.

Suoritettava tutkinto

Tutkintonimike: Tradenomi (AMK)
Tutkinnon laajuus: 210 op / 3,5 v

Osaamisen kuvaus

Asiakaskokemuksen merkityksen ymmärtäminen ja asiakastiedon hyödyntäminen yrityksen liiketoiminnassa luo merkittävää kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla. Karelian International Business -opinnoissa saat valmiudet asiakasosaamiseen ja kansainväliseen markkinointiin. Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan tavoitteellisia toimenpiteitä asiakaslähtöisesti eri kanavia ja työkaluja hyödyntäen. Tärkeitä osaamisalueita ovat kansainvälinen liiketoiminta, johtaminen, innovaatiotoiminta ja kestävä kehitys. Kartutat osaamistasi viestinnässä, taloudessa, myynnissä ja johtamisessa. Opiskelet monipuolisesti digitaalisissa toimintaympäristöissä. Monikulttuurisissa tiimeissä työskennellessäsi kehität tärkeitä työyhteisötaitoja sekä opit arvioimaan ja kehittämään omaa sekä tiimin toimintaa tavoitteellisesti. Osaat työskennellä itsenäisesti ja hyödyntää digitaalisia ratkaisuja asiakaslähtöisesti. Valmistumisen jälkeen

• osaat kehittää liiketoimintaa tavoitteellisesti ja kannattavasti hyödyntäen teknologisia ratkaisuja,
• osaat luoda ja rakentaa kestäviä asiakassuhteita,
• osaat kehittää asiakaskokemusta ja brändiä erilaisissa ympäristöissä
• ymmärrät kansainvälisten markkinoiden tarpeet ja osaat hyödyntää eri jakelukanavia,
• osaat työskennellä tiimissä projektimaisesti ja ymmärrät johtamisen merkityksen,
• osaat verkostoitua erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa sekä
• sinulla on kansainvälisissä työtehtävissä tarvittavaa kieli-, viestintä- ja vuorovaikutusosaamista

Osaamisen rakentuminen ja koulutuksen sisältö

Opintosi koostuvat kaikille yhteisistä, työelämäläheisistä ydinosaamisen opinnoista ja valitsemistasi täydentävän osaamisen opinnoista. Ydinosaamisen opintojen laajuus on 180 opintopistettä ja täydentävän osaamisen opintojen laajuus 30 opintopistettä. Ydinosaamisen opintoihisi sisältyy 30 opintopistettä harjoittelua ja 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö.

Opintojen alussa perehdyt kansainvälisen liiketoiminnan perusteisiin, opit tiedonhankintaa, analyyttistä ajattelua, akateemista viestintää ja raportointia sekä toimimista ja vuorovaikutusta monikulttuurisessa ympäristössä. Laajennat osaamistasi neuvottelu- ja argumentointitaitoihin sekä kykyyn tehdä päätöksiä ja koordinoida projekteja. Kasvatat ymmärrystäsi liiketoimintaympäristöstä ja eettisestä ja kestävästä yritystoiminnasta. Toisen opiskeluvuoden opinnoissa korostuu kansainvälinen toimintaympäristö. Perehdyt yrityksen hankinta- ja jakeluketjun toimintaan, lakeihin ja säädöksiin, asiakasviestintään sekä tuonti- ja vientikäytänteisiin. Tärkeänä osaamisalueena Karelian International Business-tutkinnossa on asiakasymmärrys: Miten asiakasympäristö rakentuu, miten vaikutetaan asiakkaisiin ja miten rakennetaan monikanavainen, onnistunut asiakaskokemus? Opintojen loppuvaiheessa syvennät osaamistasi kansainvälisestä liiketoimintaympäristöstä, kuinka riskejä ja mahdollisuuksia hallitaan ja hyödynnetään, kuinka kansainväli-sen liiketoiminnan käytänteitä hyödynnetään ja miten vaikutetaan asiakkaan ostoprosessiin. Tärkeänä taitona opit, miten tuotat asiakkaalle lisäarvoa tehokkaasti ja kestävästi.

Täydentävinä opintoina voit valita innovatiivisen liiketoiminnan kehityksen opintoja tai kieli- ja kulttuuriopintokokonaisuuksia sekä lähteä 4-5 kuukauden pituiseen vaihtoon ulkomaiseen kumppanikorkeakouluun toisen lukuvuoden keväällä. Kansainvälisille opiskelijoille suosittelemme suomen kielen opintoja. Opiskelun aikana sinulla on mahdollisuus kehittää työelämässä tarvittavaa suomen kielen taitoasi B2-tasolle (Common European Framework of Reference -asteikko) saakka. Kielipolku sisältää kielen perusteiden lisäksi työelämän kielitaitoa edistäviä suomen kielen opintoja, joilla voit vahvistaa osaamistasi.

Voit sisällyttää täydentävän osaamisen opintoihin kilpa- ja huippu-urheilijoille tarkoitettua urheiluakatemiavalmennusta tai opiskelijakunta- ja tuutoritoimintaa korkeintaan 15 opintopistettä. Mikäli edellä mainitut täydentävän osaamisen opinnot eivät vastaa ammatillisia tavoitteitasi, muista vaihtoehdoista voit keskustella oman opettajatuutorin tai opinto-ohjaajasi kanssa.

Opintoihin sisältyvässä noin viiden kuukauden mittaisessa harjoittelussa (30 op) pääset soveltamaan oppimaasi käytäntöön. Harjoittelun voit suorittaa Suomessa tai missä päin maailmaa tahansa. Harjoittelujaksolla tehtäväsi voivat liittyä:

• markkinointiin ja myyntiin
• erilaisiin viestinnän tehtäviin esim. sosiaalisen median parissa
• vienti-, tuonti-, kansainvälisiin asiakaspalvelu- ja logistiikkatoimintoihin
• markkina- ja asiakastyytyväisyystutkimuksiin
• johdon avustajan tehtäviin tai
• erilaisiin kehittämistehtäviin

Opintojen loppuvaiheessa tehtävässä opinnäytetyössä sovellat oppimiasi tietoja ja taitoja käytännön tutkimus- tai kehittämistehtävään. Opinnäytetyön aiheet ovat usein toimeksiantoja yrityksiltä tai muilta organisaatioilta.

Opintojen aikana voit hakea Karelia-ammattikorkeakoulun Y-akatemiaan, jossa opiskellaan monialaisissa tiimeissä yrittäjyyttä. Y-akatemia tarjoaa sinulle mahdollisuuden yrittäjyyden ja opintojen yhteensovittamiseen. Y-akatemiassa opiskelet Y-akatemian opetussuunnitelman mukaisesti ja opinnoilla voit korvata erillisen sopimuksen mukaan tietyn määrän koulutuksen opetussuunnitelman opintoja.

Työelämäläheinen oppiminen

International Business -opinnot Kareliassa ovat työelämälähtöisiä. Erilaiset oppimistehtävät kehittävät työelämässä tarvittavaa osaamista käytännönläheisesti ja kasvattavat jatkuvaa itsensä kehittämisen työkalupakkia. Suomalaiset yritykset ovat menestyneet globaalisti teknologisten, digitaalisten ja vastuullisten ratkaisuiden kehittäjänä. Alueellamme sijaitsee useita kansainvälisiä yrityksiä ja Karelian kumppaneina on useita kansainvälistä liiketoimintaa kehittäviä kasvuyrityksiä.

Opintojesi aikana rakennat verkostoja yrityselämään ja kehität yhteistyötaitojasi ratkaisemalla erilaisia yrityksiltä saamiasi kehittämistehtäviä, joita sisältyy moniin opintojaksoihin ja osaamiskokonaisuuksiin. Samalla syvennät asiakaslähtöistä, vastuullista ja innovatiivista liiketoiminnan osaamistasi kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa. Teemme yhteistyötä eri alojen yritysten kanssa, joka mahdollistaa projektien lisäksi yritysvierailut ja vierailevat luennoitsijat. Opiskelijat voivat myös suorittaa harjoittelun, opinnäytetyön tai muita opintoja Karelian omassa, kansallisessa ja kansainvälisessä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.

Pedagogiset valinnat

Opiskelet englanniksi kansainvälisessä, monikulttuurisessa opiskelijaryhmässä. Sovellat luennoilla ja verkko-opinnoissa oppimaasi käytäntöön tenteissä, ryhmätöissä. itsenäisissä oppimistehtävissä ja simulaatioharjoituksissa. Oppiminen tapahtuu monipuolisissa oppimisympäristöissä yhteistyössä työelämän ja kansainvälisten kumppanikorkeakoulujen kanssa. Opiskellessasi eri projekteissa kehität kykyäsi toimia vastuullisesti ja aktiivisesti tiimissä, opit arvioimaan tietoa ja tuloksia kriittisesti sekä kehität itsearviointi- ja ongelmanratkaisutaitojasi.

Opintojen joustava toteuttaminen

International Business -koulutuksen opinnot toteutetaan pääosin lähiopetuksena. Osa opintojaksoista sisältää verkossa toteutettavia osia. Aiemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä työn opinnollistaminen voivat nopeuttaa opintojasi. Voit nopeuttaa valmistumistasi myös suorittamalla täydentävän osaamisen opintoja kesällä. Suosittelemme, että haet aktiivisesti harjoittelupaikkaa jo ensimmäisen lukuvuoden jälkeen, mikä vahvistaa työelämäyhteyksiäsi ja tukee työllistymistäsi sekä nopeuttaa valmistumistasi. Voit hyödyntää sekä suomalaisten että kansainvälisten korkeakoulujen opintotarjontaa profiloidessasi omaa osaamistasi.

Kansainvälistyminen

Opiskellessasi Kareliassa kansainvälisessä ryhmässä kartutat kielitaitoasi, pääset kurkistamaan sinulle uuteen kulttuuriin ja saat uusia ystäviä. Lisäksi kansainväliset opinnot antavat hyvän mahdollisuuden kehittää työelämässä tarvittavia taitoja ja rakentaa verkostoja.

Opintojen vahva kansainvälisyys kehittää ammatillista osaamistasi, vahvistaa kieli- ja vuorovaikutustaitojasi sekä tukee kykyäsi toimia erilaisten ihmisten kanssa. Monipuolisen kielitaidon merkitys kasvaa työelämässä erityisesti vientikaupassa. International Business -koulutuksesi aikana voit opiskella toista vierasta kieltä vähintään kahden vuoden ajan. Kieliopinnoissasi parannat viestintä- ja vuorovaikutustaitojasi ja lisäät kulttuurintuntemustasi. Opiskellessasi uutta kieltä opit itsellesi vieraan kulttuurin käytös- ja ajattelutapojen kohtaamista. Näin kehität yleistä monikulttuurista ymmärrystäsi.

Voit hakeutua opiskelijavaihtoon sinua kiinnostavaan kumppanikorkeakouluun eri puolille maailmaa tai suorittaa harjoittelusi ulkomailla – tai tehdä vaikka molemmat. Kansainvälisiä vaihtoja varten sinun on mahdollista saada apurahaa.

Osaamisen arviointi

Arviointi perustuu tutkinnon osaamistavoitteisiin, jotka on määritelty yhdessä työelämän edustajien kanssa. Osaamistasi arvioidaan opintojen aikana monipuolisesti, mikä tukee osaamisesi kehittymistä. Harjaannut antamaan ja vastaanottamaan palautetta opiskelujen aikana. Kehittämisprojekteissa arvioidaan myös tiimin saavuttamaa tuotosta, aikataulujen hallintaa, ongelmien ratkaisukykyä ja työskentelyn onnistumista. Arvioinnissa hyödynnetään vertais- ja itsearviointia ja työelämän palautetta. Tavoitteena on, että opit arvioimaan omaa suoritustasi ja kehittämään osaamistasi itsearvioinnin avulla. Arviointi tapahtuu opintojaksokohtaisesti Karelian yhteisten arviointiperusteiden mukaisesti.

Uramahdollisuudet ja uraohjaus

Harjoittelu sekä opinnäytetyö mahdollistavat ammatillisen erikoistumisen henkilökohtaisen opin-to- ja urasuunnitelmasi mukaisesti. Henkilökohtaista opintosuunnitelmaa käytät opintojen suunnittelun ja osaamisen sekä asiantuntijuuden kehittämisen välineenä. Urasuunnitelmassa asetat tavoitteita omalle ammatilliselle kehittymisellesi ja työurallesi. Urasuunnitelmaa laadit opintojesi aikana yhteistyössä opinto-ohjaajan ja opettajatuutorin kanssa.

Bachelor of Business Administration –tutkinnon suorittaneena voit työllistyä elinkeinoelämän palvelukseen tai julkiselle sektorille tai toimia yrittäjänä. Voit työskennellä monilla eri toimialoilla esimerkiksi markkinoinnin, myynnin, henkilöstöhallinnon ja liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä. Englanninkielisen tutkinnon suorittaneena voit hakeutua erityisesti kansainvälisen liiketoiminnan tehtäviin. Lisäksi tutkinto antaa sinulle hyvät valmiudet kehittyä ja edetä esimies- ja johtotehtäviin.

Tehtävänimikkeitäsi ovat esimerkiksi

• markkinointisuunnittelija/-päällikkö
• myyntipäällikkö /-koordinaattori
• vienti- /ostopäällikkö/-koordinaattori
• asiakasneuvoja/palveluasiantuntija/asiakkuuspäällikkö
• vienti- / tuontikoordinaattori
• projektipäällikkö /-asiantuntija/-koordinaattori
• yrittäjä

Työelämän muutokset ja oma urakehitys edellyttävät jatkuvaa oppimista tutkinnon suorittamisen jälkeen. Merkittävä osa oppimisesta tapahtuu työssä, mutta oppimista voi tehostaa myös kouluttautumalla. Voit täydentää omaa osaamistasi avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävällä koulutuksella. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen avaa sinulle mahdollisuuksia esimerkiksi esimiestehtäviin tai vaativiin asiantuntija- ja kehittämistehtäviin. Sinulla on myös mahdollisuus jatkaa maisteriopintoihin yliopistoihin Suomessa tai ulkomailla.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2025-2026 2026-2027 2027-2028 2028-2029 Syksy
2025
Kevät
2026
Syksy
2026
Kevät
2027
Syksy
2027
Kevät
2028
Syksy
2028
1. / 2025 2. / 2025 3. / 2025 4. / 2026 5. / 2026 6. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2026 4. / 2027 5. / 2027 6. / 2027 1. / 2027 2. / 2027 3. / 2027 4. / 2028 5. / 2028 6. / 2028 1. / 2028 2. / 2028 3. / 2028
LBNS24-55
Fundamentals of Business

(Valitaan kaikki)

51
LBNS24-56
Gateway to Business

(Valitaan kaikki)

16
LB10063 Digital Tools 2 2 2 1 1
LB10006 Introduction to Business 5 5 5 2.5 2.5
LB10007 Introduction to Marketing 5 5 5 2.5 2.5
LB10008 Academic Communication 3 3 3 1.5 1.5
LB10009 Orientation to Studies 1 1 1 1 0.5 0.5
LBNS24-57
Sustainable Business Operations

(Valitaan kaikki)

10
LB10010 Financial Calculations 5 5 5 2.5 2.5
LB10011 Project Management 3 3 3 1.5 1.5
LB10012 Intercultural Communication 2 2 2 1 1
LBNS24-58
Responsible Business Management

(Valitaan kaikki)

15
LB10013 Managing and Organisations 5 5 5 2.5 2.5
LB10014 Essentials of Business Law 4 4 4 2 2
LB10015 Intercultural Management 3 3 3 1.5 1.5
LB10016 Business Research 2 2 2 1 1
LB10017 Orientation to Studies 2 1 1 1 0.5 0.5
LBNS24-59
Operational Environment

(Valitaan kaikki)

10
LB10018 Economics 5 5 5 2.5 2.5
LB10019 Tools for Internationalisation 3 3 3 1.5 1.5
LB10020 International Business in Practice 2 2 2 1 1
LBNS24-60
International Operations

(Valitaan kaikki)

49
LBNS24-61
Global Business Environment

(Valitaan kaikki)

14
LB10021 Global Business 5 5 5 2.5 2.5
LB10022 Global Economics 5 5 5 2.5 2.5
LB10064 Legal Essentials of International Trade 2 2 2 1 1
LB10024 International Trade Operations 2 2 2 1 1
LBNS24-62
Global Business Essentials

(Valitaan kaikki)

10
LB10025 Leadership Skills 2 2 2 1 1
LB10026 International Market Research 4 4 4 2 2
LB10029 Career Planning 1 1 1 1 0.5 0.5
LBNS24-63
Global Business Essentials, Elective Study

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
LB10027 Social Contacts in Swedish 3 3 3 1.5 1.5
LB10028 Integration into Finnish Society 3 3 3 1.5 1.5
LBNS24-64
International Customer Intelligence

(Valitaan kaikki)

15
LB10030 Customer Insight and Customer Experience 3 3 3 1.5 1.5
LB10031 Professional Sales and Negotiation Skills 5 5 5 2.5 2.5
LB10032 Digital Marketing 4 4 4 2 2
LB10033 Global Business Communication 3 3 3 1.5 1.5
LBNS24-65
Successful Business Operations

(Valitaan kaikki)

10
LB10034 Financial Management 5 5 5 2.5 2.5
LB10035 Event Marketing and Management 5 5 5 2.5 2.5
LBNS24-66
International Account Management

(Valitaan kaikki)

35
LBNS24-67
Global Account Management

(Valitaan kaikki)

15
LB10036 Global Supply Chain Management 5 5 5 2.5 2.5
LB10037 Strategic Account Management 3 3 3 1.5 1.5
LB10040 Design Thinking and Service Design 5 5 5 2.5 2.5
LBNS24-68
Global Account Management, Elective Study

(Valitaan opintopisteitä: 2)

2
LB10038 Business Communication in Swedish 2 2 2 1 1
LB10039 Working in Finland 2 2 2 1 1
LBNS24-69
Business Engagement

(Valitaan kaikki)

10
LB10043 Financial Decision-making 4 4 4 2 2
LB10044 Career Planning 2 1 1 1 0.5 0.5
LBNS24-70
Business Engagement, Elective Study

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
LB10041 Business Communications in Finnish 5 5 5 2.5 2.5
LB10042 Business in Nordic Countries 5 5 5 2.5 2.5
LBNS24-71
New Business Development

(Valitaan kaikki)

10
LB10045 Research Methods and Reporting 4 4 4 2 2
LB10046 Market Entry Strategy 5 5 5 2.5 2.5
LB10047 Entering Working Life 1 1 1 0.5 0.5
LBNS24-72
International Business Management

(Valitaan kaikki)

45
LBNS24-73
Internship

(Valitaan kaikki)

30
LB10048 General Internship 15 15 15 7.5 7.5
LB10049 Specialisation Internship 15 15 15 7.5 7.5
LBNS24-74
Thesis

(Valitaan kaikki)

15
KY10006 Thesis Planning 5 5 5 2.5 2.5
KY10007 Thesis Implementation 5 5 5 2.5 2.5
KY10008 Thesis Finalising 5 5 5 2.5 2.5
LBNS24-75
Complementary Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
LBNS24-76
Profiling Complementary Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-77
Language Path

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-78
Optional Language, Russian

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10006 Venäjän perusteet 5
KP10032 Venäjän jatko 5
KP10007 Työelämän venäjä 5
KP10008 Mediavenäjä 3
LBNS24-79
Optional Language, German

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10009 Saksan perusteet 5
KP10010 Saksan jatko 5
KP10011 Työelämän saksa 5
KP10012 Mediasaksa 3
LBNS24-80
Optional Language, Spanish

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-81
Optional Language, French

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-82
Optional Language, Finnish

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10017 Finnish 1 5
KP10018 Finnish 2 5
KP10019 Finnish 3 5
KP10020 Orientation to Finnish Language and Culture 2
KP10021 Kahville! Kielikahvila 1 2
KP10022 No niin, mitäs tänään? Kielikahvila 2 2
KP10023 Asiakirjoittajan suomi 5
KP10024 Mediasuomi 5
KP10025 Työelämän suomi 6
KP10026 Opiskelijan suomi 5
LBNS24-83
Preparatory Language Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10028 English Refresher 3
KP10029 Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2 3
KP10030 Svensk klinik - Rautalankaruotsia 3
LBNS24-84
Business Innovation Path

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LB10050 Innovation Month 5
LB10002 Lean Six Sigma in Business Processes 5
LB10053 Successful Business in Nordics 5
LB10055 Strategic Management and Leadership 5
LB10054 Sales Process Excellence 5
LB10052 Business Game 5
LBNS24-85
Other Complementary Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
Yhteensä 210 51 52 57 30 26 25 27 25 32 25 30 0 13 13 12.5 12.5 0 0 13.5 13.5 12.5 12.5 0 0 16 16 12.5 12.5 0 0 15 15

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Ammattikorkeakoulututkintojen yhteiset kompetenssit 2022 alk

Suomen ammattikorkeakouluissa tutkintojen osaaminen on määritelty koulutuskohtaisina ja yhteisinä kompetensseina. Kompetensseilla tarkoitetaan laajoina osaamiskokonaisuuksina, yksilön tietojen, taitojen ja asenteiden yhdistelminä. Koulutuskohtaiset kompetenssit muodostavat opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden perustan. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutuksille ja tutkinnoille yhteisiä osaamisalueita, jotka luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.

1 Oppimaan oppiminen

Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.

- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
- osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa oman
alansa kansallista ja kansainvälistä tietoperustaa ja käytäntöjä.
- ottaa vastuuta myös ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta.

Academic Communication
Orientation to Studies 1
Business Research
Orientation to Studies 2
Economics
Customer Insight and Customer Experience
Global Supply Chain Management
Design Thinking and Service Design
Research Methods and Reporting
Venäjän perusteet
Venäjän jatko
Työelämän venäjä
Mediavenäjä
Saksan perusteet
Saksan jatko
Työelämän saksa
Finnish 1
Finnish 2
Finnish 3
Orientation to Finnish Language and Culture
Kahville! Kielikahvila 1
No niin, mitäs tänään? Kielikahvila 2
Asiakirjoittajan suomi
Mediasuomi
Työelämän suomi
Opiskelijan suomi
Innovation Month
Lean Six Sigma in Business Processes
2 Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä

- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan.

Introduction to Business
Orientation to Studies 1
Intercultural Communication
Managing and Organisations
Intercultural Management
Orientation to Studies 2
International Business in Practice
International Trade Operations
Career Planning 1
Digital Marketing
Global Business Communication
Financial Management
Event Marketing and Management
Strategic Account Management
Career Planning 2
Market Entry Strategy
Entering Working Life
Venäjän perusteet
Venäjän jatko
Työelämän venäjä
Mediavenäjä
Saksan perusteet
Saksan jatko
Työelämän saksa
Mediasaksa
Finnish 1
Finnish 2
Finnish 3
Kahville! Kielikahvila 1
No niin, mitäs tänään? Kielikahvila 2
Asiakirjoittajan suomi
Mediasuomi
Työelämän suomi
Opiskelijan suomi
Business Game
3 Eettisyys

Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.

- kykenee vastaamaan omasta toimin nastaan ja sen seurauksista ja reflektoimaan niitä alansa ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
- ottaa toiset huomioon ja edistää tasa‐arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
- huomioi toiminnassaan moninaisuuden ja saavutettavuuden toteutumista.
- ymmärtää hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja toimii niiden mukaisesti.
- kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Introduction to Business
Introduction to Marketing
Academic Communication
Orientation to Studies 1
Intercultural Management
Business Research
Professional Sales and Negotiation Skills
Research Methods and Reporting
4 Kestävä kehitys

Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toimii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.

- osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimintamallien etsimiseen, käyttöönottamiseen ja vakiinnuttamiseen.
- ymmärtää kestävyyshaasteita, niiden keskinäisiä riippuvuuksia sekä asioiden
ja ongelmien monia näkökulmia.

Introduction to Marketing
Project Management
Economics
International Business in Practice
Global Business
Global Economics
International Trade Operations
Global Supply Chain Management
Market Entry Strategy
5 Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.

- tuntee oman kulttuuritaustansa vaikutuksia toimintaansa ja osaa kehittää
monikulttuurisuutta huomioivia toimintatapoja työyhteisössään.
- osaa seurata ja hyödyntää oman alansa kansainvälistä kehitystä työssään.
- kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään.

Intercultural Communication
Managing and Organisations
Intercultural Management
Global Business
Global Economics
International Market Research
Social Contacts in Swedish
Business Communication in Swedish
Venäjän perusteet
Venäjän jatko
Työelämän venäjä
Mediavenäjä
Saksan perusteet
Saksan jatko
Työelämän saksa
Mediasaksa
Finnish 1
Finnish 2
Finnish 3
Orientation to Finnish Language and Culture
Kahville! Kielikahvila 1
No niin, mitäs tänään? Kielikahvila 2
Asiakirjoittajan suomi
Mediasuomi
Työelämän suomi
6 Ennakoiva kehittäminen

Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus -ja kehittämismenetelmiä.

− ratkaisee ongelmatilanteita luovasti ja uudistaa toimintatapoja yhdessä muiden kanssa.
− osaa työskennellä projekteissa yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa.
− osaa soveltaa kehittämisessä alan olemassa olevaa tietoa ja hyödyntää tutkimus- ja kehittämismenetelmiä.
− osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman alansa tulevaisuutta ennakoiden.

Project Management
Tools for Internationalisation
Global Economics
Strategic Account Management
Design Thinking and Service Design
Financial Decision-making
Market Entry Strategy
Lean Six Sigma in Business Processes
Sales Process Excellence
Luokittelemattomat
Digital Tools
Financial Calculations
Essentials of Business Law
Legal Essentials of International Trade
Leadership Skills
Integration into Finnish Society
Working in Finland
Business Communications in Finnish
Business in Nordic Countries
General Internship
Specialisation Internship
Thesis Planning
Thesis Implementation
Thesis Finalising
English Refresher
Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2
Svensk klinik - Rautalankaruotsia
Successful Business in Nordics
Strategic Management and Leadership

Tradenomi (BBA), International Business, osaamiskompetenssit 2022

A Business Competence

The graduating student is able to work responsibly in a global and digital business environment and channels.
· understands business operations, regulations and principles (in a holistic way).
· is able to plan, develop and do business in a global environment and understands technologies driving change.
· is able to work in a digital business environment and develop sustainable and responsible business processes.

Introduction to Business
Introduction to Marketing
Project Management
Business Research
Economics
Tools for Internationalisation
International Business in Practice
Global Business
Global Economics
International Trade Operations
International Market Research
Customer Insight and Customer Experience
Global Supply Chain Management
Design Thinking and Service Design
Research Methods and Reporting
Innovation Month
Lean Six Sigma in Business Processes
Business Game
B Customer Engagement Competence

The graduating student understands the customer-oriented approach in successful business strategies and is able to develop customer relations and create sustainable business models that enhance customer value.
· understands the elements of customer-oriented approach in a global business environment.
· is able to understand engagement process and develop customer relationships
· is able to measure and manage different marketing and selling strategies and business models of sustainable growth in a digital environment
· is able to create value-based solutions by using customer intelligence

Introduction to Marketing
Tools for Internationalisation
International Trade Operations
International Market Research
Customer Insight and Customer Experience
Professional Sales and Negotiation Skills
Digital Marketing
Global Business Communication
Event Marketing and Management
Global Supply Chain Management
Strategic Account Management
Design Thinking and Service Design
Sales Process Excellence
C Financial and Economic

Competence The graduating student understands managerial indicators in business and is able to evaluate and use financial information critically in decision making.
· understands and is able to prepare financial calculations.
· understands the core managerial indicators and is able to use them professionally in decision making.
· is able to evaluate information analytically, draw conclusions and reporting results.

Economics
Global Business
Global Economics
Professional Sales and Negotiation Skills
Financial Management
Strategic Account Management
Financial Decision-making
Lean Six Sigma in Business Processes
Business Game
D Management and Leadership Competence

The graduating student understands the role of management and leaderships in diverse organisations, and is able to create conditions to motivate teams to achieve the targets.
· understands the role of management, leadership, diversity and organisations in corporate environments.
· is able to work as part of the team to achieve the objectives.
· is able to create conditions for self-motivation and motivate other team members.
· is able to provide and receive feedback
· is able to create and use tools for self-assessment and peer evaluation.
· is able to lead and evaluate themselves.

Project Management
Managing and Organisations
Intercultural Management
Digital Marketing
Financial Management
Event Marketing and Management
Financial Decision-making
Innovation Month
Sales Process Excellence
Luokittelemattomat
Digital Tools
Academic Communication
Orientation to Studies 1
Financial Calculations
Intercultural Communication
Essentials of Business Law
Orientation to Studies 2
Legal Essentials of International Trade
Leadership Skills
Career Planning 1
Social Contacts in Swedish
Integration into Finnish Society
Business Communication in Swedish
Working in Finland
Career Planning 2
Business Communications in Finnish
Business in Nordic Countries
Market Entry Strategy
Entering Working Life
General Internship
Specialisation Internship
Thesis Planning
Thesis Implementation
Thesis Finalising
Venäjän perusteet
Venäjän jatko
Työelämän venäjä
Mediavenäjä
Saksan perusteet
Saksan jatko
Työelämän saksa
Mediasaksa
Finnish 1
Finnish 2
Finnish 3
Orientation to Finnish Language and Culture
Kahville! Kielikahvila 1
No niin, mitäs tänään? Kielikahvila 2
Asiakirjoittajan suomi
Mediasuomi
Työelämän suomi
Opiskelijan suomi
English Refresher
Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2
Svensk klinik - Rautalankaruotsia
Successful Business in Nordics
Strategic Management and Leadership

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
LBNS24-55
Fundamentals of Business

(Valitaan kaikki)

51
LBNS24-56
Gateway to Business

(Valitaan kaikki)

16
LB10063 Digital Tools 2
LB10006 Introduction to Business 5
LB10007 Introduction to Marketing 5
LB10008 Academic Communication 3
LB10009 Orientation to Studies 1 1
LBNS24-57
Sustainable Business Operations

(Valitaan kaikki)

10
LB10010 Financial Calculations 5
LB10011 Project Management 3
LB10012 Intercultural Communication 2
LBNS24-58
Responsible Business Management

(Valitaan kaikki)

15
LB10013 Managing and Organisations 5
LB10014 Essentials of Business Law 4
LB10015 Intercultural Management 3
LB10016 Business Research 2
LB10017 Orientation to Studies 2 1
LBNS24-59
Operational Environment

(Valitaan kaikki)

10
LB10018 Economics 5
LB10019 Tools for Internationalisation 3
LB10020 International Business in Practice 2
LBNS24-60
International Operations

(Valitaan kaikki)

49
LBNS24-61
Global Business Environment

(Valitaan kaikki)

14
LB10021 Global Business 5
LB10022 Global Economics 5
LB10064 Legal Essentials of International Trade 2
LB10024 International Trade Operations 2
LBNS24-62
Global Business Essentials

(Valitaan kaikki)

10
LB10025 Leadership Skills 2
LB10026 International Market Research 4
LB10029 Career Planning 1 1
LBNS24-63
Global Business Essentials, Elective Study

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
LB10027 Social Contacts in Swedish 3
LB10028 Integration into Finnish Society 3
LBNS24-64
International Customer Intelligence

(Valitaan kaikki)

15
LB10030 Customer Insight and Customer Experience 3
LB10031 Professional Sales and Negotiation Skills 5
LB10032 Digital Marketing 4
LB10033 Global Business Communication 3
LBNS24-65
Successful Business Operations

(Valitaan kaikki)

10
LB10034 Financial Management 5
LB10035 Event Marketing and Management 5
LBNS24-66
International Account Management

(Valitaan kaikki)

35
LBNS24-67
Global Account Management

(Valitaan kaikki)

15
LB10036 Global Supply Chain Management 5
LB10037 Strategic Account Management 3
LB10040 Design Thinking and Service Design 5
LBNS24-68
Global Account Management, Elective Study

(Valitaan opintopisteitä: 2)

2
LB10038 Business Communication in Swedish 2
LB10039 Working in Finland 2
LBNS24-69
Business Engagement

(Valitaan kaikki)

10
LB10043 Financial Decision-making 4
LB10044 Career Planning 2 1
LBNS24-70
Business Engagement, Elective Study

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
LB10041 Business Communications in Finnish 5
LB10042 Business in Nordic Countries 5
LBNS24-71
New Business Development

(Valitaan kaikki)

10
LB10045 Research Methods and Reporting 4
LB10046 Market Entry Strategy 5
LB10047 Entering Working Life 1
LBNS24-72
International Business Management

(Valitaan kaikki)

45
LBNS24-73
Internship

(Valitaan kaikki)

30
LB10048 General Internship 15
LB10049 Specialisation Internship 15
LBNS24-74
Thesis

(Valitaan kaikki)

15
KY10006 Thesis Planning 5
KY10007 Thesis Implementation 5
KY10008 Thesis Finalising 5
LBNS24-75
Complementary Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
LBNS24-76
Profiling Complementary Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-77
Language Path

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-78
Optional Language, Russian

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10006 Venäjän perusteet 5
KP10032 Venäjän jatko 5
KP10007 Työelämän venäjä 5
KP10008 Mediavenäjä 3
LBNS24-79
Optional Language, German

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10009 Saksan perusteet 5
KP10010 Saksan jatko 5
KP10011 Työelämän saksa 5
KP10012 Mediasaksa 3
LBNS24-80
Optional Language, Spanish

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-81
Optional Language, French

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LBNS24-82
Optional Language, Finnish

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10017 Finnish 1 5
KP10018 Finnish 2 5
KP10019 Finnish 3 5
KP10020 Orientation to Finnish Language and Culture 2
KP10021 Kahville! Kielikahvila 1 2
KP10022 No niin, mitäs tänään? Kielikahvila 2 2
KP10023 Asiakirjoittajan suomi 5
KP10024 Mediasuomi 5
KP10025 Työelämän suomi 6
KP10026 Opiskelijan suomi 5
LBNS24-83
Preparatory Language Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10028 English Refresher 3
KP10029 Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2 3
KP10030 Svensk klinik - Rautalankaruotsia 3
LBNS24-84
Business Innovation Path

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LB10050 Innovation Month 5
LB10002 Lean Six Sigma in Business Processes 5
LB10053 Successful Business in Nordics 5
LB10055 Strategic Management and Leadership 5
LB10054 Sales Process Excellence 5
LB10052 Business Game 5
LBNS24-85
Other Complementary Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0