Siirry suoraan sisältöön

Terveydenhoitaja (AMK), päivä, kevät, 2024: STNK24

Tunnus: STNK24

Tutkinto:
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Terveydenhoitaja (AMK)

Laajuus:
240 op

Kesto:
4 vuotta (240 op)

Aloituslukukausi:
Kevät 2024

Kuvaus

OPETUSSUUNNITELMA
Terveydenhoitaja (AMK), päivä- ja monimuotototeutus

Karelia-ammattikorkeakoulun terveydenhoitajakoulutuksessa painotetaan terveyden edistämistä sekä lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden voimavarojen tukemista ja vahvistamista elämänkulun eri vaiheissa. Lisäksi koulutuksessa korostuu myös sairauksien ennaltaehkäisy ja hoito. Terveydenhoitajakoulutus kytkeytyy tiiviisti ammattikorkeakoulun strategisiin tavoitteisiin ja tukee myös väljästi asuttujen alueiden hyvinvointipalvelujen toteuttamista ja kehittämistä. Valmistuttuasi sinulla on laaja-alaiset valmiudet terveydenhoitajana toimimiseen ja osaamista vaativiin tehtäviin niin julkiselle, yksityiselle kuin kolmannelle sektorille tai yrittäjäksi. Opinnoissasi käytät monimuotoisia oppimismenetelmiä ja sinulla on halutessasi mahdollisuus suorittaa osa opinnoista ulkomailla.

Suoritettava tutkinto

Tutkintonimike: Terveydenhoitaja (AMK)
Tutkinnon laajuus: 240 op / 4 v

Osaamisen kuvaus

Terveydenhoitaja on terveydenhoitajatyön, terveyden edistämisen ja kansanterveystyön asiantuntija. Terveydenhoitajan työssä painottuvat vahvat kliiniset perustiedot ja -taidot, hyvät vuorovaikutus-, ohjaus- ja yhteistyötaidot. Terveydenhoitajatutkinnon perustana ovat valtakunnalliset yleissairaan-hoitajan osaamisvaatimukset, terveydenhoitajan ammatilliset osaamisvaatimukset ja ammattikorkeakoulututkintojen yhteiset osaamisvaatimukset. Sairaanhoitajakoulutuksen valtakunnallisia osaamisvaatimuksia ovat:

- Ammatillisuus ja eettisyys
- Asiakaslähtöisyys
- Kommunikointi ja moniammatillisuus
- Terveyden edistäminen
- Johtaminen ja työntekijyysosaaminen
- Informaatioteknologia ja kirjaaminen
- Ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen
- Kliininen hoitotyö
- Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko
- Yrittäjyys ja kehittäminen
- Laadun varmistus
- Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä
- Potilas- ja asiakasturvallisuus

Terveydenhoitajakoulutuksen osaamisvaatimuksia ovat:

- Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö
- Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö
- Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen
- Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen

Erilaiset muutokset väestön palvelutarpeissa vaikuttavat terveydenhoitajien työhön kuten tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa edelleen voimistuva väestön ikääntyminen ja maahanmuuton sekä monikulttuurisuuden lisääntyminen. Lisäksi tehtävänsiirrot lääkäreiltä terveydenhoitajille ja uudistuvat asiantuntija- ja kehittämistehtävät vaativat jatkuvaa ammatillista kehittymistä. Terveydenhoitajan työ edellyttää itsenäistä päätöksentekokykyä ja rohkeutta puuttua varhain asiakkaan tilanteeseen elämänkulun eri vaiheissa.

Moniammatillisessa tiimissä toimiminen sekä terveys- sekä hyvinvointiteknologian hyödyntäminen on terveydenhoitajan työssä keskeisiä asioita. Kykenet soveltamaan osaamistasi uusissa ja muuttuvissa yhteyksissä. Yhteiskunnallinen ja työelämän jatkuva muutos edellyttävät sinulta kykyä jatku-vaan oppimiseen ja oman työsi kehittämiseen. Tähän pyritään vastaamaan myös ammattikorkeakoulujen yhteisillä kompetensseilla, jotka ovat oppimaan oppiminen, työelämässä toimiminen, eettisyys, kestävä kehitys, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sekä ennakoiva kehittäminen.

Osaamisen rakentuminen ja koulutuksen sisältö

Koulutuksessasi korostuvat näyttöön perustuvan tiedon lisäksi vuorovaikutustaidot, organisointi- ja ongelmanratkaisutaidot sekä eettinen ja ammatillinen toiminta. Opintojen alkuvaiheessa harjaannut hoitotyön perusosaamiseen, erilaisiin auttamismenetelmiin sekä pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Toisena opiskeluvuotenasi opit vahvistamaan asiakkaan voimavaroja ja toimintakykyä sekä toimimaan leikkaus- ja toimenpidepotilaan hoidossa. Kolmantena vuonna viimeistelet sairaanhoitajaopinnot ja aloitat syventymisen terveydenhoitajatyön ammatillisiin opintoihin. Kehityt lasten, nuorten ja perheiden hoitamisessa sekä hoitotyön laadun ja potilasturvallisuuden kriittisessä tarkastelussa ja kehittämisessä. Viimeisenä vuotena syvennät osaamistasi ja osoitat valmiuksiasi toimia ammattilaisena, joka kykenee toteuttamaan terveydenhoitajahoitajatyötä itsenäisesti ja työyhteisön jäsenenä.

Kokonaisvaltaista näkemystä rakennetaan sosiaali- ja terveysalojen yhteisillä moniammatillisilla opinnoilla, joissa voit opiskella yhdessä sairaanhoitaja-, fysioterapia-, sosionomi- ja geronomiopiskelijoiden kanssa. Moniammatillisten opintojen kautta saat valmiuksia moniammatilliseen työskentelyyn ja yhteistyöhön asiakkaan parhaaksi.

Tutkinto koostuu ydinosaamisen opinnoista (180 op) ja terveydenhoitajatyön ammattiopinnoista (60 op). Ydinosaamisen opinnot ovat kaikille opiskelijoille pakollisia opintoja, joiden sisältöä avataan tarkemmin opintojakso kuvauksissa. Terveydenhoitajakoulutuksen ammattitaitoa edistävän harjoittelun laajuus on yhteensä 100 op sisältäen 15 op laajuisen opinnäytetyön.

Täydentävän osaamisen opintojen avulla voit laajentaa tai syventää osaamistasi hyödyntäen joko Karelian tai muiden korkeakoulujen tarjontaa. Voit laajentaa ammattialakohtaista ydinosaamistasi Karelia-ammattikorkeakoulun sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutusten täydentävän osaamisen opinnoilla esimerkiksi akuuttihoitotyö, mielenterveys- ja päihdetyö, palliatiivinen hoito sekä seksuaalisuus ja seksuaaliterveyden edistäminen.


Työelämäläheinen oppiminen

Karelia-ammattikorkeakoulussa toimit opiskelijana työelämäläheisessä ja modernissa oppimisympäristössä. Teemme tiivistä yhteistyötä maakunnan sosiaali- ja terveysalan palveluita tuottavien toimijoiden kanssa, jotka tarjoavat sinulle monipuolisia harjoittelupaikkoja. Kehitämme monia-laisesti kestävää hyvinvointia tukevia tuotteita, palveluja, toimintamalleja ja teknologisia ratkaisuja yhdessä kumppaniemme kanssa. Koulutuksessa sinulla on mahdollisuus osallistua terveyden ja hyvinvoinnin sekä ikäystävällisyyden edistämiseen.

Pedagogiset valinnat

Terveydenhoitajaopinnot toteutetaan moniammatillisesti ja -alaisesti. Opiskelu tapahtuu lähi- ja etäopetuksena tiimeissä ja itsenäisesti sisältäen teoriaopintoja, harjoittelua ja projektityöskentelyä. Opetuksessa hyödynnetään modernia teknologiaa ja erilaisia oppimisympäristöjä. Joka lukukaudella harjoitellaan oikeita hoitotilanteita klinikkatunneilla ja simulaatioharjoituksissa.

Koulutuksessa hyödynnetään tiimioppimista, joka on tavoitteellista yhdessä työskentelyä toisia kuuntelevassa ja osallistavassa vuorovaikutuksessa. Opintojen aikana voit hakea Karelia-ammattikorkeakoulun Y-akatemiaan, jossa opiskellaan monialaisissa tiimeissä yrittäjyyttä. Se tarjoaa sinulle mahdollisuuden yrittäjyyden ja opintojen yhteensovittamiseen. Siellä suoritat tutkintosi loppuun Y-akatemian opetussuunnitelman mukaisesti sekä suoritat oman alasi ammatilliset opinnot.

Opintojen joustava toteuttaminen

Terveydenhoitajakoulutuksen opetussuunnitelmaan perehdyt opintojen alussa ja tarkastelet sen sisältöjä aiemmin hankkimaasi osaamiseen. Aiemmin hankittu ja opintojen aikana kertyvä osaaminen mahdollistaa osaamisen tunnistamisen AHOT-menettelyn avulla.

Opinnot voit suorittaa joustavasti. Erilaiset toteutustavat antavat mahdollisuuden opiskella osin ajasta ja paikasta riippumattomasti. Monimuotototeutuksessa voit opiskella myös työn ohessa. Päivätoteutuksessa kontaktiopetusta on enemmän.

Voit myös nopeuttaa opintojasi yksilöllisten opiskelupolkujen suunnittelun ja opinnollistamisen kautta. Täydentävän osaamisen opintoja voit tehdä joustavasti missä tahansa opintojen vaiheessa Karelian ja muiden ammattikorkeakoulujen tarjonnasta. Kesäaikaisten opintojen tarjontakin lisääntyy koko ajan.

Kansainvälistyminen

Sinulla on mahdollisuudet kansainvälistymiseen opetustarjonnan, hanketyöskentelyn, verkko-opetuksen ja kansainvälisen opiskelijavaihdon kautta. Karelia-ammattikorkeakoulu tekee yhteistyötä useiden oppilaitosten kanssa esimerkiksi Sambiassa, Malawissa, Indonesiassa, Kanadassa ja Euroopassa. Voit lähteä opiskelu- tai harjoitteluvaihtoon yhteistyöoppilaitoksiin eri puolille maailmaa. Kareliaan tulee paljon myös vaihto-opiskelijoita muualta, mikä tarjoaa hyvät mahdollisuudet kotikansainvälistymiseen. Lisäksi kielten opiskelu on tehty mahdollisimman käytännönläheiseksi integroimalla niitä ammatillisiin opintoihin, mikä vahvistaa kansainvälisyysvalmiuksiasi.

Osaamisen arviointi

Osaamisen arviointi on koko opintojen ajan jatkuva prosessi, jota tapahtuu niin harjoitteluissa, oppimistehtävissä, tenteissä ja osaamisen näytöissä. Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden itsearviointia, opiskelutoverien vertaisarviointia sekä työelämäpalautetta. Oppimista tuetaan reflektiotilanteilla, joissa peilaat omaa osaamistasi asetettuihin tavoitteisiin. Arvioinnin ja saamasi palautteen avulla seuraat osaamisesi kehittymistäsi ja asetat uusia tavoitteita. Kareliassa on yhteiset arvioinnin perusteet, mutta tarkemmat arviointiperusteet on määritetty opintojaksokuvauksissa.

Uramahdollisuudet ja uraohjaus

Terveydenhoitajan tutkinto antaa sinulle pätevyyden toimia sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan ammatissa. Valmistuessa sinut rekisteröidään laillistettuna terveydenhuollon ammattilaisena Valviran tietokantaan. Terveydenhoitajana voit työskennellä monenlaisissa työtehtävissä ja toimintaympäristöissä, kuten äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvoloissa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, työterveydessä, avosairaanhoidon vastaanotoilla ja ikääntyneiden palveluissa sekä erilaisissa yhteisöissä, järjestöissä, asiantuntija-, koulutus- ja projektitehtävissä ja itsenäisenä yrittäjänä. Lisäksi voit toimia sairaanhoitajana sairaaloissa, terveyskeskuksissa, poliklinikoilla, osastoilla, hoitokodeissa ja etähoitotyössä.

Terveydenhoitajan työ- ja ammattinimikkeitä voivat olla muun muassa sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, kehittämis-, koulutus- ja suunnitteluasiantuntija, projektiasiantuntija tai -päällikkö, terveyssuunnittelija, lääke-edustaja, tutkimushoitaja, palveluohjaaja ja e-ammattilainen. Suomalainen terveydenhoitajan tutkinto antaa sinulle mahdollisuuden työskennellä ammattilaisena myös eri puolilla maailmaa.

Työelämän muutokset ja henkilökohtainen urakehitys edellyttävät jatkuvaa osaamisen kehittämistä myös tutkinnon suorittamisen jälkeen. Terveydenhoitajana voit suorittaa tutkinnon jälkeen täydennyskoulutuksena erikoistumisopintoja. Lisäksi voit jatkaa opintojasi ylemmässä ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, mikä avaa sinulle mahdollisuuksia esimerkiksi asiantuntija- ja kehittämistehtäviin sekä johtamisen tehtäviin. Opettajatuutori ja opinto-ohjaaja tukevat sinua urasuunnittelussasi koko opintojen ajan.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2023-2024 2024-2025 2025-2026 2026-2027 2027-2028 Kevät
2024
Syksy
2024
Kevät
2025
Syksy
2025
Kevät
2026
Syksy
2026
Kevät
2027
Syksy
2027
4. / 2024 5. / 2024 6. / 2024 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2024 4. / 2025 5. / 2025 6. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2025 4. / 2026 5. / 2026 6. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2026 4. / 2027 5. / 2027 6. / 2027 1. / 2027 2. / 2027 3. / 2027
STNK24-1
Hoitotyön perusosaaja

(Valitaan kaikki)

60
STNK24-11
Hoitotyön perusosaaminen

(Valitaan kaikki)

23
SH10009 Hoitotaito 5 5 5 2.5 2.5
SH10010 Ravitsemus 1 1 1 0.5 0.5
SH10011 Ergonomia 1 1 1 0.5 0.5
SH10012 Ensiapu 1 1 1 0.5 0.5
SH10013 Anatomia ja fysiologia 1 3 3 3 1.5 1.5
SH10014 Lääkehoidon perusteet 2 2 2 1 1
SH10015 Farmakologia 1 1 1 0.5 0.5
SH10016 Tieto- ja viestintäteknologia 1 1 1 0.5 0.5
SH10017 Ammatillinen kasvu 1 2 2 2 1 1
SH10018 Hoitotyön harjoittelu 1 6 6 6 3 3
STNK24-12
Sote-alan moniammatilliset lähtökohdat

(Valitaan kaikki)

7
SY10002 Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 1 2 2 2 2
SY10003 Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 1 3 3 3 3
SY10004 Raportointi ja kirjoitusviestintä 2 2 2 1 1
STNK24-13
Pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisy ja hoito

(Valitaan kaikki)

21
SH10019 Sisätautien hoitotyö 5 5 5 2.5 2.5
SH10020 Sisätaudit ja neurologia 1 1 1 0.5 0.5
SH10021 Infektioiden torjunta ja hoito 1 1 1 0.5 0.5
SH10022 Näytteenotto ja EKG 1 1 1 0.5 0.5
SH10023 Anatomia ja fysiologia 2 2 2 2 1 1
SH10024 Lääke- ja nestehoidon perusteet 1 1 1 0.5 0.5
SH10025 Potilaan/asiakkaan tietojen tuottaminen ja käyttö monialaisessa toiminnassa 2 2 2 2
SH10026 Hoitotyön harjoittelu 2 8 8 8 4 4
STNK24-14
Sote-alan moniammatillinen toiminta

(Valitaan kaikki)

9
SY10005 Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2 2 2 2 1 1
SY10006 Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 2 2 2 2 1 1
SY10007 Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen harjoittelu 2 2 2 1 1
SH10027 English at Work for Nursing 3 3 3 1.5 1.5
STNK24-2
Hoitotyön soveltaja

(Valitaan kaikki)

64
STNK24-21
Voimavaroja vahvistava ja toimintakykyä tukeva hoitotyö

(Valitaan kaikki)

24
SH10028 Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö 4 4 4 2 2
SH10029 Psykiatria 1 1 1 0.5 0.5
SH10030 Ikääntyneiden hoitotyö 4 4 4 2 2
SH10031 Geriatria 1 1 1 0.5 0.5
SH10032 Ammatillinen kasvu 2 1 1 1 0.5 0.5
SH10080 Hoitotyön harjoittelu 3A 7 7 7 3.5 3.5
SH10081 Hoitotyön harjoittelu 3B 6 6 6 3 3
STNK24-22
Kirurgisen potilaan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

26
SH10035 Perioperatiivinen hoitotyö 6 6 6 3 3
SH10036 Kirurgia ja anestesiologia 1 1 1 0.5 0.5
SH10037 Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet 2 2 2 1 1
SH10038 Soveltava lääke- ja nestehoito 1 1 1 0.5 0.5
KY10001 Opinnäytetyö, suunnitelma 5 5 5 2.5 2.5
SH10039 Hoitotyön harjoittelu 4A 8 8 8 4 4
SH10040 Hoitotyön harjoittelu 4B 3 3 3 1.5 1.5
STNK24-23
Sote-alan moniammatilliset opinnot

(Valitaan kaikki)

14
SY10008 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 1 2 2 2 1 1
SY10009 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 2 4 4 4 2 2
SH10055 Svenska i arbetslivet för hälsovård 3 3 3 1.5 1.5
SY10010 Johtaminen, yrittäjyys ja talous 5 5 5 2.5 2.5
STNK24-3
Hoitotyön kehittäjä

(Valitaan kaikki)

54
STNK24-31
Terveydenhoitaja perheiden tukena

(Valitaan kaikki)

26
SH10042 Lasten ja nuorten hoitotyö 2 2 2 1 1
SH10043 Lastentaudit 1 1 1 0.5 0.5
SH10044 Vammaishoitotyö 1 1 1 0.5 0.5
ST10002 Lasta odottava perhe neuvolassa 3.5 3.5 3.5 1.8 1.8
ST10003 Seksuaali- ja lisääntymisterveys 1.5 1.5 1.5 0.8 0.8
ST10004 Varhainen vuorovaikutus ja imetysohjaus 4 4 4 2 2
KY10002 Opinnäytetyö, toteutus 5 5 5 2.5 2.5
SH10046 Hoitotyön harjoittelu 5 8 8 8 4 4
STNK24-32
Kehittyvä osaaminen terveydenhoitajatyössä

(Valitaan kaikki)

28
ST10005 Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen 3 3 3 1.5 1.5
SH10050 Rokotusosaamisen perusteet 2 2 2 1 1
ST10006 Rokotusosaamisen syventäminen 1 1 1 0.5 0.5
SH10047 Potilasturvallisuuden kehittäminen 2 2 2 1 1
SH10048 Syventävä lääke- ja nestehoito 1 1 1 0.5 0.5
SH10049 Lääketieteellinen fysiologia ja patofysiologia 1 1 1 0.5 0.5
SH10052 Ammatillinen kasvu 3 1 1 1 0.5 0.5
KY10003 Opinnäytetyö, viimeistely 5 5 5 2.5 2.5
SH10082 Hoitotyön harjoittelu 6 12 12 12 6 6
STNK24-4
Terveydenhoitajatyön osaaja

(Valitaan kaikki)

47
STNK24-41
Terveydenhoitajana eri toimintaympäristöissä

(Valitaan kaikki)

25
ST10007 Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa 8 8 8 4 4
ST10008 Hyvinvoiva ja toimintakykyinen ikäihminen 2 2 2 1 1
ST10009 Terveydenhoitajatyön harjoittelu 1 15 15 15 7.5 7.5
STNK24-42
Terveydenhoitaja terveyden edistämisen asiantuntijana

(Valitaan kaikki)

22
ST10010 Globaalit terveyshaasteet ja ympäristöterveys 2 2 2 1 1
ST10011 Terveydenhoitaja yhteiskunnallisena vaikuttajana 5 5 5 2.5 2.5
ST10012 Terveydenhoitajatyön kehittäminen 5 5 5 2.5 2.5
ST10013 Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2 10 10 10 5 5
STNK24-5
Täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
STNK24-51
Profiloivat täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
STNK24-52
Muut täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
Yhteensä 240 30 59 61 53 22 30 30 29 30 31 28 25 22 12.5 17.5 0 0 14 16 14.5 14.5 0 0 15 15 15.6 15.6 0 0 14 14 12.5 12.5 0 0 11 11

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Ammattikorkeakoulututkintojen yhteiset kompetenssit 2022 alk

Suomen ammattikorkeakouluissa tutkintojen osaaminen on määritelty koulutuskohtaisina ja yhteisinä kompetensseina. Kompetensseilla tarkoitetaan laajoina osaamiskokonaisuuksina, yksilön tietojen, taitojen ja asenteiden yhdistelminä. Koulutuskohtaiset kompetenssit muodostavat opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden perustan. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutuksille ja tutkinnoille yhteisiä osaamisalueita, jotka luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.

1 Oppimaan oppiminen

Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.

- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
- osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa oman
alansa kansallista ja kansainvälistä tietoperustaa ja käytäntöjä.
- ottaa vastuuta myös ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta.

Tieto- ja viestintäteknologia
Ammatillinen kasvu 1
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 1
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 1
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 2
English at Work for Nursing
Opinnäytetyö, suunnitelma
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 1
Svenska i arbetslivet för hälsovård
2 Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä

- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan.

Hoitotyön harjoittelu 1
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 1
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 1
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Potilaan/asiakkaan tietojen tuottaminen ja käyttö monialaisessa toiminnassa
Hoitotyön harjoittelu 2
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 2
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen harjoittelu
English at Work for Nursing
Ammatillinen kasvu 2
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 2
Svenska i arbetslivet för hälsovård
Johtaminen, yrittäjyys ja talous
Terveydenhoitajatyön harjoittelu 1
3 Eettisyys

Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.

- kykenee vastaamaan omasta toimin nastaan ja sen seurauksista ja reflektoimaan niitä alansa ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
- ottaa toiset huomioon ja edistää tasa‐arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
- huomioi toiminnassaan moninaisuuden ja saavutettavuuden toteutumista.
- ymmärtää hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja toimii niiden mukaisesti.
- kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 1
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 2
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen harjoittelu
Opinnäytetyö, suunnitelma
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 1
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 2
Opinnäytetyö, toteutus
Ammatillinen kasvu 3
Opinnäytetyö, viimeistely
Hyvinvoiva ja toimintakykyinen ikäihminen
4 Kestävä kehitys

Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toimii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.

- osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimintamallien etsimiseen, käyttöönottamiseen ja vakiinnuttamiseen.
- ymmärtää kestävyyshaasteita, niiden keskinäisiä riippuvuuksia sekä asioiden
ja ongelmien monia näkökulmia.

Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 1
Infektioiden torjunta ja hoito
Johtaminen, yrittäjyys ja talous
Globaalit terveyshaasteet ja ympäristöterveys
5 Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.

- tuntee oman kulttuuritaustansa vaikutuksia toimintaansa ja osaa kehittää
monikulttuurisuutta huomioivia toimintatapoja työyhteisössään.
- osaa seurata ja hyödyntää oman alansa kansainvälistä kehitystä työssään.
- kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään.

Hoitotaito
English at Work for Nursing
Perioperatiivinen hoitotyö
Hoitotyön harjoittelu 4B
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 1
Svenska i arbetslivet för hälsovård
Hoitotyön harjoittelu 5
Potilasturvallisuuden kehittäminen
Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2
6 Ennakoiva kehittäminen

Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus -ja kehittämismenetelmiä.

− ratkaisee ongelmatilanteita luovasti ja uudistaa toimintatapoja yhdessä muiden kanssa.
− osaa työskennellä projekteissa yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa.
− osaa soveltaa kehittämisessä alan olemassa olevaa tietoa ja hyödyntää tutkimus- ja kehittämismenetelmiä.
− osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman alansa tulevaisuutta ennakoiden.

Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen harjoittelu
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 2
Johtaminen, yrittäjyys ja talous
Potilasturvallisuuden kehittäminen
Terveydenhoitaja yhteiskunnallisena vaikuttajana
Terveydenhoitajatyön kehittäminen
Luokittelemattomat
Ravitsemus
Ergonomia
Ensiapu
Anatomia ja fysiologia 1
Lääkehoidon perusteet
Farmakologia
Sisätautien hoitotyö
Sisätaudit ja neurologia
Näytteenotto ja EKG
Anatomia ja fysiologia 2
Lääke- ja nestehoidon perusteet
Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö
Psykiatria
Ikääntyneiden hoitotyö
Geriatria
Hoitotyön harjoittelu 3A
Hoitotyön harjoittelu 3B
Kirurgia ja anestesiologia
Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet
Soveltava lääke- ja nestehoito
Hoitotyön harjoittelu 4A
Lasten ja nuorten hoitotyö
Lastentaudit
Vammaishoitotyö
Lasta odottava perhe neuvolassa
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
Varhainen vuorovaikutus ja imetysohjaus
Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen
Rokotusosaamisen perusteet
Rokotusosaamisen syventäminen
Syventävä lääke- ja nestehoito
Lääketieteellinen fysiologia ja patofysiologia
Hoitotyön harjoittelu 6
Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa

Sairaanhoitaja (AMK), osaamiskompetenssit 2022 alk

A Ammatillisuus ja eettisyys

- Osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
- Osaa työskennellä voimassa olevan lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen mukaisesti.
- On omaksunut sairaanhoitajan ammatti-identiteetin ja sitoutunut palveluammatin periaatteisiin.
- Kykenee työskentelemään hoitotyössä asiantuntijan roolissa ja vastaamaan työskentelynsä seurauksista.
- Kykenee arvioimaan ja kehittämään omaa osaamistaan.
- Omaa valmiudet puuttua epäammatilliseen työskentelyyn.
- Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja.
- Ymmärtää sairaanhoitajan urakehitysmahdollisuudet.
- Osaa noudattaa työturvallisuusohjeita.

Hoitotaito
Tieto- ja viestintäteknologia
Ammatillinen kasvu 1
Hoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö
Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet
Vammaishoitotyö
Opinnäytetyö, toteutus
Ammatillinen kasvu 3
B Asiakaslähtöisyys

- Arvostaa asiakasta/ potilasta ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana.
- Osaa kohdata haavoittuvat asiakasryhmät hoitotyössä.
- Osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/ potilaita yksilöllisesti.

Hoitotaito
Ravitsemus
Ergonomia
Hoitotyön harjoittelu 1
Näytteenotto ja EKG
Hoitotyön harjoittelu 2
Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö
Geriatria
Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet
Lasten ja nuorten hoitotyö
Vammaishoitotyö
C Kommunikointi ja moniammatillisuus

- Osaa viestiä ammatillisesti.
- Kykenee ammatilliseen ja hoidolliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten ja eri taustaisten asiakkaiden/ potilaiden sekä heidän läheistensä kanssa.
- Kykenee itsenäiseen viestintään ja vuorovaikutukseen kotimaisella, toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä.
- Ymmärtää oman ja toisten sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten vastuut sekä hallitun ja joustavan työnjaon merkityksen asiakkaan/ potilaan kokonaishoidon toteuttamisessa.
- Osaa työskennellä monialaisissa työryhmissä ja toimintaympäristöissä sekä verkostoissa hyvien työyhteisötaitojen mukaisesti.

Ammatillinen kasvu 1
Potilaan/asiakkaan tietojen tuottaminen ja käyttö monialaisessa toiminnassa
Psykiatria
Ammatillinen kasvu 2
Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet
Hoitotyön harjoittelu 4B
Opinnäytetyö, viimeistely
D Terveyden edistäminen

- Osaa soveltaa ajankohtaista terveyden edistämisen tutkimustietoa ja muuta näyttöä asiakas/potilastyössä.
- Tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
- Osaa suunnitella ja toteuttaa terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita yksilöille ja ryhmille asiakkaiden/ potilaiden kanssa ja moniammatillisessa yhteistyössä.
- Tunnistaa olemassa olevia ja uusia terveysuhkia sekä osaa tuoda ne osaksi asiakkaiden/ potilaiden terveyden edistämistä.

Hoitotaito
Ravitsemus
Ergonomia
Ensiapu
Anatomia ja fysiologia 1
Hoitotyön harjoittelu 1
Sisätautien hoitotyö
Anatomia ja fysiologia 2
Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö
Ikääntyneiden hoitotyö
Lasten ja nuorten hoitotyö
Lääketieteellinen fysiologia ja patofysiologia
E Johtaminen ja työntekijyysosaaminen

- Osaa priorisoida työtehtäviään joustavasti tilanteen mukaan.
- Osaa motivoida työyhteisönsä jäseniä ja antaa sekä ottaa vastaan palautetta.
- Osaa työskennellä kustannustietoisesti, ympäristön huomioiden ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
- Osaa ohjata opiskelija- ja työtovereita.
- Kykenee kehittämään ja muuttamaan työskentelyään sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten mukaisesti.

Tieto- ja viestintäteknologia
F Informaatioteknologia ja kirjaamisosaaminen

- Osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
- Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin ja arvioida potilastietojärjestelmään kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua.
- Osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön (hoidon) tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL) sekä tuottaa hoitotyön yhteenvedon.
- Osaa käyttää terveydenhuollon informaatioteknologiaa, sähköisiä tietokantoja ja raportointityökaluja.
- Osaa noudattaa nettietikettiä, sähköposteja koskevia sääntöjä ja menettelyjä sekä toimia sosiaalisessa mediassa hoitotyön ammattilaisena.

Lääkehoidon perusteet
Sisätautien hoitotyö
Potilaan/asiakkaan tietojen tuottaminen ja käyttö monialaisessa toiminnassa
Perioperatiivinen hoitotyö
Hoitotyön harjoittelu 4B
G Ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen

- Osaa arvioida asiakkaan/ potilaan tarpeet, voimavarat sekä oman vastuun ohjauksen suunnittelussa ja omahoidossa.
- Osaa suunnitella toteuttaa ja arvioida yksilö- ja ryhmäohjausta yhdessä asiakkaan/ potilaan ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
- Osaa käyttää asiakas/ potilaslähtöisiä opetus- ja ohjausmenetelmiä.
- Osaa arvioida ohjauksen tuloksia yhdessä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja terveydenhuollon henkilöstön kanssa.
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan/ potilaan omahoitoa tukevaa ohjausta pedagogisesti ja eettisesti perustellen.
- Osaa tukea asiakasta/ potilasta ja läheisiä hoitoon sitoutumisessa.
- Tuntee asiakkaan/ potilaan hoitopolun ja osaa palveluohjaamisen perusteet.

Ravitsemus
Ergonomia
Ensiapu
Lääkehoidon perusteet
Sisätautien hoitotyö
Näytteenotto ja EKG
Hoitotyön harjoittelu 2
Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö
Hoitotyön harjoittelu 4A
Lasten ja nuorten hoitotyö
Varhainen vuorovaikutus ja imetysohjaus
Hoitotyön harjoittelu 5
H Kliininen hoitotyö

- Osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
- Osaa käyttää erilaisia hoitotyön menetelmiä asiakkaan/ potilaan psykososiaalisessa tukemisessa.
- Hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä toimenpiteistä osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- Hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä diagnostisista tutkimuksista osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- Hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.
- Osaa soveltaa tietoja anatomiasta ja fysiologiasta, patofysiologiasta, soveltavasta farmakologiasta sekä lääkehoidon toteuttamisesta suunnitellessaan, toteuttaessaan ja arvioidessaan lääkehoitoa eri sairauksien hoidossa.
- Osaa soveltaa tietoja anatomiasta ja fysiologiasta, patofysiologiasta, soveltavasta farmakologiasta sekä lääkehoidon toteuttamisesta suunnitellessaan, toteuttaessaan ja arvioidessaan erilaisten asiakas-/ potilasryhmien turvallista lääkehoitoa.
- Hallitsee lääkehoitoon liittyvän lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen.
- Hallitsee tiedot ihmiskehon elinjärjestelmien rakenteesta, toiminnasta ja säätelystä ja niiden taustalla olevista tekijöistä.
- Ymmärtää sairauksien syntymekanismit ja niiden aiheuttamat muutokset elimistössä.
- Osaa soveltaa eri ikä- ja kohderyhmille suunnattuja ravitsemus- ja hoitosuosituksia kansansairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.
- Osaa integroida ravitsemushoitoa ja –ohjausta osaksi kokonaisvaltaista hoitotyötä yhdessä monialaisen asiantuntijaverkoston kanssa.
- Osaa arvioida asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaa ja tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asiakkaan/ potilaan.
- Osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan kroonisen haavan hoitoa
- Osaa tunnistaa, arvioida ja hoitaa asiakaan/ potilaan kipua
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä sisätaudeista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee sisätautipotilaan hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotoimenpiteitä ja hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä syöpäsairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee syöpäpotilaan hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä kirurgista hoitoa vaativista sairauksista toteuttaessaan perioperatiivisen potilaan hoitotyötä hoitoprosessin eri vaiheissa.
- Hallitsee perioperatiivisen potilaan hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten/ nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee perhehoitotyön periaatteet ja osaa soveltaa sen menetelmiä.
- Osaa edistää asiakkaan ja potilaan seksuaaliterveyttä
- Ymmärtää raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä mielenterveyshäiriöistä ja psykiatrisista sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee mielenterveyshäiriöiden ja psykiatristen sairauksien hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotyön menetelmiä.
- Hallitsee päihdehoitotyön ja varhaisen puuttumisen keskeisiä menetelmiä.
- Osaa tukea akuutissa kriisissä olevaa ihmistä.
- Osaa soveltaa tietojaan ihmisen ikääntymiseen liittyvistä muutoksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee iäkkään ihmisen terveyden, toimintakyvyn sekä voimavarojen arvioinnin ja niiden ylläpitämiseen käytettäviä hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan muistisairauksista, muistisairaiden hoidosta ja palveluista toteuttaessaan muistisairaan ihmisen hoitotyötä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisistä kehitysvammoista ja vammautumisesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen henkilön hoitotyötä.
- Osaa tunnistaa potilaan palliatiivisen hoidon tai saattohoidon tarpeen.
- Osaa tehdä elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelman yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä, hoitavan lääkärin sekä muun moniammatillisen tiimin kanssa.
- Osaa toteuttaa oireenmukaista ja inhimillistä palliatiivista hoitotyötä ja saattohoitoa.
- Osaa kohdata ja hoitaa kuolevaa potilasta ja tukea hänen läheisiään
- Osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.
- Osaa arvioida kiireellistä hoitoa tarvitsevan potilaan hoidon tarpeen.
- Osaa järjestelmällisesti arvioida välittömän hoidon tarpeen ja toimia välitöntä hoitoa vaativissa sekä hätätilanteissa
- Osaa aloittaa itsenäisesti välittömät pelastustoimet ja toteuttaa toimenpiteitä kriisi- ja katastrofitilanteissa.

Hoitotaito
Ensiapu
Lääkehoidon perusteet
Farmakologia
Sisätautien hoitotyö
Sisätaudit ja neurologia
Infektioiden torjunta ja hoito
Näytteenotto ja EKG
Lääke- ja nestehoidon perusteet
Hoitotyön harjoittelu 2
Ikääntyneiden hoitotyö
Perioperatiivinen hoitotyö
Kirurgia ja anestesiologia
Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet
Soveltava lääke- ja nestehoito
Opinnäytetyö, suunnitelma
Hoitotyön harjoittelu 4A
Lasten ja nuorten hoitotyö
Lastentaudit
Opinnäytetyö, toteutus
Hoitotyön harjoittelu 5
Syventävä lääke- ja nestehoito
Lääketieteellinen fysiologia ja patofysiologia
Ammatillinen kasvu 3
I Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko

- Ymmärtää sairaanhoitajan työskentelyn perustuvan näyttöön ja sitoutuu toteuttamaan sitä.
- Osaa turvallisesti ja luotettavasti suunnitella, toteuttaa ja arvioida näyttöön perustuvaa hoitotyötä
- Osallistuu näyttöön perustuvien käytänteiden kehittämiseen omassa työssään
- Hallitsee tiedonhaun yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista ja osaa lukea ja arvioida kriittisesti tieteellisiä julkaisuja.
- Kykenee tekemään kliinisiä päätöksiä, jotka perustuvat näyttöön
- Osaa hyödyntää tieteellistä tietoa kliinisessä päätöksenteossa

Ravitsemus
Anatomia ja fysiologia 1
Farmakologia
Sisätaudit ja neurologia
Anatomia ja fysiologia 2
Lääke- ja nestehoidon perusteet
Psykiatria
Geriatria
Kirurgia ja anestesiologia
Soveltava lääke- ja nestehoito
Opinnäytetyö, suunnitelma
Lastentaudit
Opinnäytetyö, toteutus
Syventävä lääke- ja nestehoito
Lääketieteellinen fysiologia ja patofysiologia
Opinnäytetyö, viimeistely
J Yrittäjyys ja kehittäminen

- Ymmärtää sisäisen yrittäjyyden idean ja sitoutuu noudattamaan sitä työssään.
- Omaa perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä.
- Hallitsee kustannustietoisuuden periaatteet omalla tehtäväalueellaan ja työskentelee taloudellisesti.
- Kykenee työyhteisön kanssa reflektoiden tunnistamaan oman työn kehittämiskohteita ja muutoksen tarpeita.
- Kykenee osallistumaan ryhmän jäsenenä kehittämis- innovaatio – ja tutkimusprosesseihin.

Ei liitettyjä opintojaksoja

K Laadunvarmistus

- Arvioi hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/ potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään.
- Osallistuu hoitotyön laadun varmistamiseen työyhteisön jäsenenä.
- Ymmärtää oman toimintansa vaikutuksen organisaation laatuun.
- Ymmärtää potilasturvallisuusraporttien käytön osana organisaation laadunvalvontaa.

Anatomia ja fysiologia 1
Anatomia ja fysiologia 2
Ikääntyneiden hoitotyö
Hoitotyön harjoittelu 4A
Potilasturvallisuuden kehittäminen
L Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä

- Ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan Suomessa.
- Ymmärtää eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtävät osana hoito- ja palveluketjua.
- Ymmärtää oman roolinsa organisaation maineen, brändin ja imagon rakentamisessa sekä asiakkaan palvelukokemuksen luomisessa.
- Osaa hyödyntää sähköisiä palveluita osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- Osaa työskennellä uudistuvissa toimintaympäristöissä ja osaa toteuttaa palveluohjausta.

Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 1
Sisätautien hoitotyö
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 2
Ikääntyneiden hoitotyö
Hoitotyön harjoittelu 4B
Vammaishoitotyö
Hoitotyön harjoittelu 5
M Potilas- ja asiakasturvallisuus

- Hallitsee potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeisen tietoperustan
- Osaa edistää potilasturvallisuutta ja ehkäistä vaaratapahtumia potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
- Osaa kommunikoida selkeästi varmistaakseen potilasturvallisuuden.
- Osaa toimia välittömästi tilanteen vaatimalla tavalla vaaratapahtuman ilmetessä.
- Osaa tunnistaa mahdollisia vaaratapahtumia ja tehdä vaaratapahtumailmoituksen.
- Ymmärtää vaaratapahtumailmoituksen käsittelyprosessin.

Ergonomia
Ensiapu
Anatomia ja fysiologia 1
Lääkehoidon perusteet
Infektioiden torjunta ja hoito
Näytteenotto ja EKG
Anatomia ja fysiologia 2
Lääke- ja nestehoidon perusteet
Potilaan/asiakkaan tietojen tuottaminen ja käyttö monialaisessa toiminnassa
Geriatria
Perioperatiivinen hoitotyö
Kirurgia ja anestesiologia
Soveltava lääke- ja nestehoito
Hoitotyön harjoittelu 4A
Potilasturvallisuuden kehittäminen
Syventävä lääke- ja nestehoito
Luokittelemattomat
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 1
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen harjoittelu
English at Work for Nursing
Hoitotyön harjoittelu 3A
Hoitotyön harjoittelu 3B
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 1
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 2
Svenska i arbetslivet för hälsovård
Johtaminen, yrittäjyys ja talous
Lasta odottava perhe neuvolassa
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen
Rokotusosaamisen perusteet
Rokotusosaamisen syventäminen
Hoitotyön harjoittelu 6
Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa
Hyvinvoiva ja toimintakykyinen ikäihminen
Terveydenhoitajatyön harjoittelu 1
Globaalit terveyshaasteet ja ympäristöterveys
Terveydenhoitaja yhteiskunnallisena vaikuttajana
Terveydenhoitajatyön kehittäminen
Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2

Terveydenhoitaja (AMK),osaamiskompetenssit 2022 alk

A Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö/Promotiivinen ja preventiivinen terveydenhoitajatyö

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- kehittää promotiivista ja preventiivistä terveydenhoitajatyötä eri toimin-taympäristöissä yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan näkökulmasta
- toimia väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi
- soveltaa ennakointitietoa kansanterveydestä
- hyödyntää näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä terveyden edistämi-sen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
- käyttää työnsä perustana keskeistä terveydenhoitajatyötä ohjaavaa lainsää-däntöä sekä hyödyntää kansallisia ja kansainvälisiä sosiaali- ja terveyspoliittisia linjauksia, tutkimus- ja tilastotietoa.

Vammaishoitotyö
Lasta odottava perhe neuvolassa
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen
Rokotusosaamisen perusteet
Rokotusosaamisen syventäminen
Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa
Hyvinvoiva ja toimintakykyinen ikäihminen
Terveydenhoitaja yhteiskunnallisena vaikuttajana
B Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö/Voimavaroja vahvistava terveydenhoitajatyö 

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- toteuttaa promotiivista ja preventiivistä terveydenhoitajatyötä eri toimintaympäristöissä yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan voivavaroja ja osallisuutta vahvistavasti
- toimia ekososiaalisen kansanterveyden edistämiseksi ja kehittää terveydenhoitajatyön kestäviä toimintatapoja
- hyödyntää näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä terveyden edistämisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
- käyttää työssään erilaisia voimavaroja vahvistavia terveyden edistämi-sen työmenetelmiä asiakaslähtöisesti.

Vammaishoitotyö
Lasta odottava perhe neuvolassa
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen
Hyvinvoiva ja toimintakykyinen ikäihminen
C Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö/Etsivä terveydenhoitajatyö 

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- tavoittaa erityisen tarpeessa olevia asiakkaita
- tukea erityisen tuen tarpeessa ja syrjäytymisen riskissä olevia asiakkaita
- käyttää etsivän työn menetelmiä asiakkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa
D Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö/Monikulttuurinen terveydenhoitajatyö

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- tunnistaa omat arvonsa ja asenteensa
- käyttää kulttuurisensitiivistä työotetta terveydenhoitajatyössä
- toimia yhteistyössä ja tukea eri kulttuureista ja kulttuuritaustasta olevia asiakkaita ja perheitä sekä edistää heidän terveyttään, toimintakykyään ja hyvinvointiaan.

Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa
Globaalit terveyshaasteet ja ympäristöterveys
E Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö/Toimintamallit ja työmenetelmät terveydenhoitajatyössä

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- uudistaa ja kehittää yhteistyössä asiakaslähtöisiä terveyden edistämisen toimintamalleja ja työmenetelmiä
- perustella eettisyyteen ja laillisuuteen liittyvät kysymykset kaikessa toiminnassaan ja käyttäessään viestintäteknologisia työmenetelmiä
- käyttää ja kehittää innovatiivisesti käyttäjälähtöisiä digitaalisia palveluita
- toimia oman alansa ja ammattinsa asiantuntijana monialaisessa yhteistoiminnassa ja monitoimijaisissa verkostoissa.

Vammaishoitotyö
Lasta odottava perhe neuvolassa
Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen
F Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitaja-työLasta odottavan perheen terveydenhoitajatyö/Valmistuva terveydenhoitaja osaa

- ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asi-oissa
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvin-voinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa
- toteuttaa lasta odottavan perheen terveystarkastukset
- arvioida odottavan äidin ja sikiön ja perheen terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa
- toimia äkillisessä synnytyksessä
- tehdä säännöllisen synnytyksen jälkitarkastuksen
- arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja toteuttaa tukitoimenpiteitä.

Vammaishoitotyö
Lasta odottava perhe neuvolassa
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
G Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö/Lapsen, kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä terveydenhoitajatyö

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen, kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurantaa
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida terveystarkastuksia
- toimia yhteistyössä lapsen, kouluikäisen ja nuoren vanhempien kanssa
- tukea lasta, kouluikäistä ja nuorta sekä opiskelijaa terveyttä edistäviin valintoihin
- tunnistaa lapsen, kouluikäisen ja nuoren sekä opiskelijan psykososiaalista hyvinvointia uhkaavat riskitekijät ja toimia niitä ehkäisevistä
- tukea ja ohjata terveyskäyttäytymiseen, ihmissuhteisiin ja opiskeluun liittyvissä asioissa
- ohjata mielenterveyttä ylläpitäviä ja edistäviä toimintamenetelmiä
- kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä ja hyvinvoinnissa
- arvioida lapsen, kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä sekä opiskelijan erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen
- ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja -ympäristöä

Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa
H Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö/Työikäisen ja hänen yhteisönsä terveydenhoitajatyö

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen, työpaikan ja –yhteisön terveyttä ja työkykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa terveydenhoitajatyötä
- kuvata hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet
- arvioida työn, työyhteisöjen ja –ympäristöjen vaikutuksia terveyteen
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida tarvittavia toimenpide-ehdotuksia asiakkaiden (yksilö, perhe, ryhmä, työpaikka, työ- tai muu yhteisö) terveyden edistämiseksi
- toimia moniammatillisessa yhteistyössä monialaisissa verkostoissa.

Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen
I Yksilön, perheen ja yhteisön ter-veydenhoitajatyö/Ikääntyvän ja hänen perheensä terveydenhoitajatyö

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida ikääntyvän terveyttä ja toimintakykyä vahvis-tavaa terveydenhoitajatyötä
- arvioida ikääntyvän terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä
- ohjata tarjolla oleviin palveluihin
- toimia yhteistyössä ikääntyvän ja hänen omaistensa/läheistensä kanssa ja ohjata ikääntyvän terveyden edistämiseksi sekä arvokkaan elämän turvaamiseksi liittyvässä päätöksenteossa
- toteuttaa kotona tapahtuvaa terveyden- ja sairaanhoitoa.

Hyvinvoiva ja toimintakykyinen ikäihminen
J Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen/Ympäristöterveyden edistäminen 

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- toimia ympäristöterveydenhuollon lainsäädännön, toimintajärjestelmien ja -ohjelmien mukaan
- tunnistaa uhkaavat globaalit, kansalliset ja paikalliset ympäristötekijät sekä eri-ikäisten terveyttä, turvallisuutta ja toimintakykyä haastavat tekijät
- toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja edistää niiden toteutumista terveydenhoitajatyössä
- edistää terveyttä ylläpitäviä ja vahvistavia tekijöitä sekä esteetöntä ympäristöä.
- toimia yhteistyössä ympäristöterveydenhuollon toimijoiden kanssa ja tietää terveydenhoitajan vastuut ja velvollisuudet 
- ehkäistä, tunnistaa ja hoitaa eri-ikäisten tapaturmia sekä antaa ja ohjata ensiavun antamisessa.

Rokotusosaamisen perusteet
Rokotusosaamisen syventäminen
Globaalit terveyshaasteet ja ympäristöterveys
K Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen/Tartuntatautien ehkäisy, hoito ja rokottaminen 

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- soveltaa työssään tartuntatautien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä ohjeita sekä säädöksiä
- kotimaassa esiintyvien tarttuvien tautien ehkäisyn ja hoidon sekä osaa ohjata asiakasta niihin liittyvissä kysymyksissä
- kansallisen rokotusohjelman mukaisten ja kotimaassa esiintyvien muiden tarttuvien tautien ehkäisyn ja hoidon ja osaa ohjata niihin liittyvissä kysymyksissä
- toteuttaa kansallista rokotusohjelmaa ja hallitsee rokottamisen prosessin
- toteuttaa matkailijan terveysneuvontaa ja hallitsee matkailijan rokottamisen prosessin.

Rokotusosaamisen perusteet
Rokotusosaamisen syventäminen
L Terveydenhoita-jatyön johtaminen ja kehittäminen/Terveydenhoitajan ammattieettinen toiminta

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- noudattaa terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen arvoja ja eettisiä periaatteita
- työskennellä itsenäisesti, vastuullisesti ja innovatiivisesti erilaisissa terveydenhoitajan työtehtävissä
- tunnistaa ja huomioi työssään globaalit ajankohtaiset terveydenhoitajatyön kysymykset
- arvioida ja kehittää ammatillista osaamistaan työelämän haasteiden mukaisesti työuran eri vaiheissa.

Terveydenhoitajatyön harjoittelu 1
Globaalit terveyshaasteet ja ympäristöterveys
Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2
M Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen/Terveydenhoitaja-työn johtaminen

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- soveltaa terveyden- ja hyvinvoinnin strategioita ja tilastotietoa terveydenhoitajatyön suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- toimia erilaisissa työryhmissä, verkostoissa ja hankkeissa sekä osaa vastata tiimin/työryhmän toiminnasta
- tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- kehittää työyhteisötaitojaan terveydenhoitajatyössä ja sen johtamisessa ja kehittämisessä
- omaan työhönsä vaikuttavan talousseurannan perusteet ja toimia kustannus-tietoisesti
- tunnistaa terveydenhoitajatyön yrittäjyyden mahdollisuudet
- viestiä näyttöön perustuvasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Terveydenhoitajatyön harjoittelu 1
Terveydenhoitaja yhteiskunnallisena vaikuttajana
Terveydenhoitajatyön kehittäminen
Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2
N Terveydenhoita-jatyön johtaminen ja kehittäminen/Terveydenhoitajatyön kehittäminen

Valmistuva terveydenhoitaja osaa
- tunnistaa oman kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamisensa ja vahvistaa niitä terveyden edistämisen asiantuntijatehtävässään
- seurata tutkimustuloksia ja kehittämisideoita ja kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta
- tunnistaa ja toimia yhteistyössä etsittäessä ratkaisuja ja toimintatapoja tulevaisuuden globaaleissa, kansallisissa ja alueellisissa terveyden edistämi-sen haasteissa
- toimia terveyden edistämisen asiantuntijana monialaisessa kehittämisessä palvelun tuottajien, käyttäjien ja sidosryhmien kanssa
- kehittää näyttöön perustuvaa ja laadukasta terveydenhoitajatyötä
- arvioida kehittämistoiminnan laatua, vaikutusta ja vaikuttavuutta.

Terveydenhoitaja yhteiskunnallisena vaikuttajana
Terveydenhoitajatyön kehittäminen
Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2
Luokittelemattomat
Hoitotaito
Ravitsemus
Ergonomia
Ensiapu
Anatomia ja fysiologia 1
Lääkehoidon perusteet
Farmakologia
Tieto- ja viestintäteknologia
Ammatillinen kasvu 1
Hoitotyön harjoittelu 1
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 1
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 1
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Sisätautien hoitotyö
Sisätaudit ja neurologia
Infektioiden torjunta ja hoito
Näytteenotto ja EKG
Anatomia ja fysiologia 2
Lääke- ja nestehoidon perusteet
Potilaan/asiakkaan tietojen tuottaminen ja käyttö monialaisessa toiminnassa
Hoitotyön harjoittelu 2
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2
Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 2
Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen harjoittelu
English at Work for Nursing
Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö
Psykiatria
Ikääntyneiden hoitotyö
Geriatria
Ammatillinen kasvu 2
Hoitotyön harjoittelu 3A
Hoitotyön harjoittelu 3B
Perioperatiivinen hoitotyö
Kirurgia ja anestesiologia
Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet
Soveltava lääke- ja nestehoito
Opinnäytetyö, suunnitelma
Hoitotyön harjoittelu 4A
Hoitotyön harjoittelu 4B
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 1
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 2
Svenska i arbetslivet för hälsovård
Johtaminen, yrittäjyys ja talous
Lasten ja nuorten hoitotyö
Lastentaudit
Varhainen vuorovaikutus ja imetysohjaus
Opinnäytetyö, toteutus
Hoitotyön harjoittelu 5
Potilasturvallisuuden kehittäminen
Syventävä lääke- ja nestehoito
Lääketieteellinen fysiologia ja patofysiologia
Ammatillinen kasvu 3
Opinnäytetyö, viimeistely
Hoitotyön harjoittelu 6

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
STNK24-1
Hoitotyön perusosaaja

(Valitaan kaikki)

60
STNK24-11
Hoitotyön perusosaaminen

(Valitaan kaikki)

23
SH10009 Hoitotaito 5
SH10010 Ravitsemus 1
SH10011 Ergonomia 1
SH10012 Ensiapu 1
SH10013 Anatomia ja fysiologia 1 3
SH10014 Lääkehoidon perusteet 2
SH10015 Farmakologia 1
SH10016 Tieto- ja viestintäteknologia 1
SH10017 Ammatillinen kasvu 1 2
SH10018 Hoitotyön harjoittelu 1 6
STNK24-12
Sote-alan moniammatilliset lähtökohdat

(Valitaan kaikki)

7
SY10002 Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 1 2
SY10003 Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 1 3
SY10004 Raportointi ja kirjoitusviestintä 2
STNK24-13
Pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisy ja hoito

(Valitaan kaikki)

21
SH10019 Sisätautien hoitotyö 5
SH10020 Sisätaudit ja neurologia 1
SH10021 Infektioiden torjunta ja hoito 1
SH10022 Näytteenotto ja EKG 1
SH10023 Anatomia ja fysiologia 2 2
SH10024 Lääke- ja nestehoidon perusteet 1
SH10025 Potilaan/asiakkaan tietojen tuottaminen ja käyttö monialaisessa toiminnassa 2
SH10026 Hoitotyön harjoittelu 2 8
STNK24-14
Sote-alan moniammatillinen toiminta

(Valitaan kaikki)

9
SY10005 Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 2 2
SY10006 Asiakas aktiivisena toimijana sote-palveluissa 2 2
SY10007 Hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen harjoittelu 2
SH10027 English at Work for Nursing 3
STNK24-2
Hoitotyön soveltaja

(Valitaan kaikki)

64
STNK24-21
Voimavaroja vahvistava ja toimintakykyä tukeva hoitotyö

(Valitaan kaikki)

24
SH10028 Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyö 4
SH10029 Psykiatria 1
SH10030 Ikääntyneiden hoitotyö 4
SH10031 Geriatria 1
SH10032 Ammatillinen kasvu 2 1
SH10080 Hoitotyön harjoittelu 3A 7
SH10081 Hoitotyön harjoittelu 3B 6
STNK24-22
Kirurgisen potilaan hoitotyö

(Valitaan kaikki)

26
SH10035 Perioperatiivinen hoitotyö 6
SH10036 Kirurgia ja anestesiologia 1
SH10037 Syöpätautien ja palliatiivisen hoitotyön perusteet 2
SH10038 Soveltava lääke- ja nestehoito 1
KY10001 Opinnäytetyö, suunnitelma 5
SH10039 Hoitotyön harjoittelu 4A 8
SH10040 Hoitotyön harjoittelu 4B 3
STNK24-23
Sote-alan moniammatilliset opinnot

(Valitaan kaikki)

14
SY10008 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 1 2
SY10009 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta 2 4
SH10055 Svenska i arbetslivet för hälsovård 3
SY10010 Johtaminen, yrittäjyys ja talous 5
STNK24-3
Hoitotyön kehittäjä

(Valitaan kaikki)

54
STNK24-31
Terveydenhoitaja perheiden tukena

(Valitaan kaikki)

26
SH10042 Lasten ja nuorten hoitotyö 2
SH10043 Lastentaudit 1
SH10044 Vammaishoitotyö 1
ST10002 Lasta odottava perhe neuvolassa 3.5
ST10003 Seksuaali- ja lisääntymisterveys 1.5
ST10004 Varhainen vuorovaikutus ja imetysohjaus 4
KY10002 Opinnäytetyö, toteutus 5
SH10046 Hoitotyön harjoittelu 5 8
STNK24-32
Kehittyvä osaaminen terveydenhoitajatyössä

(Valitaan kaikki)

28
ST10005 Työikäisten ja työyhteisöjen terveyden edistäminen 3
SH10050 Rokotusosaamisen perusteet 2
ST10006 Rokotusosaamisen syventäminen 1
SH10047 Potilasturvallisuuden kehittäminen 2
SH10048 Syventävä lääke- ja nestehoito 1
SH10049 Lääketieteellinen fysiologia ja patofysiologia 1
SH10052 Ammatillinen kasvu 3 1
KY10003 Opinnäytetyö, viimeistely 5
SH10082 Hoitotyön harjoittelu 6 12
STNK24-4
Terveydenhoitajatyön osaaja

(Valitaan kaikki)

47
STNK24-41
Terveydenhoitajana eri toimintaympäristöissä

(Valitaan kaikki)

25
ST10007 Terveydenhoitajana lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa 8
ST10008 Hyvinvoiva ja toimintakykyinen ikäihminen 2
ST10009 Terveydenhoitajatyön harjoittelu 1 15
STNK24-42
Terveydenhoitaja terveyden edistämisen asiantuntijana

(Valitaan kaikki)

22
ST10010 Globaalit terveyshaasteet ja ympäristöterveys 2
ST10011 Terveydenhoitaja yhteiskunnallisena vaikuttajana 5
ST10012 Terveydenhoitajatyön kehittäminen 5
ST10013 Terveydenhoitajatyön harjoittelu 2 10
STNK24-5
Täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
STNK24-51
Profiloivat täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 10)

10
STNK24-52
Muut täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5