Siirry suoraan sisältöön

Tradenomi (AMK), liiketalous, päivä, syksy, 2023: LLNS23

Tunnus: LLNS23

Tutkinto:
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Tradenomi (AMK) Liiketalous

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2023

Kuvaus

OPETUSSUUNNITELMA
Tradenomi (AMK), päivätoteutus

Tradenomina voit työllistyä erilaisiin liiketalouden työtehtäviin, kuten taloushallinnon sekä myynnin ja markkinoinnin tehtäviin eri toimialoilla. Karelia-ammattikorkeakoulussa sinulla on myös mahdollisuus opiskella oikeusalan opintoja. Opinnot valmentavat sinut toimimaan erilaisissa yritysten ja julkishallinnon asiantuntijatehtävissä, etenemään esihenkilö- ja johtotehtäviin sekä toimimaan yrittäjänä. Tradenomit sijoittuvat yrityksissä ja julkishallinnon organisaatioissa kotimaisiin ja kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin, joissa vaaditaan kykyä suunnitella, organisoida, toteuttaa ja johtaa. Tradenomin tutkinto antaa erinomaiset valmiudet muuttuvaan työelämään ja myös oman yritystoiminnan aloittamiseen sekä kehittämiseen.

Karelia-ammattikorkeakoulu toimii aktiivisessa yhteistyössä alueen yritys- ja liike-elämän kanssa. Tätä yhteistyötä syvennetään ja kehitetään aktiivisesti hanke- ja projektitoiminnassa, joten opiskelusi on työelämäläheistä erilaisten yhteistyöprojektien ansiosta. Samalla rakennat verkostojasi tulevaa työuraasi ajatellen.

Suoritettava tutkinto

Tutkintonimike: Tradenomi (AMK)
Tutkinnon laajuus: 210 op / 3,5 v

Osaamisen kuvaus

Opintojesi aikana hankit liiketalouden laaja-alaista ja monipuolista ydinosaamista sekä syvennät osaamistasi valitsemillasi täydentävillä opinnoilla. Valintojesi mukaan opit tunnistamaan ja kehittämään osaamistasi muun muassa yrittäjyydessä, markkinoinnissa, myynnissä, taloudessa, juridiikassa sekä johtamisessa ja esihenkilötyöskentelyssä.

Valmennamme sinua myös opintojesi aikana tunnistamaan ja kehittämään keskeisiä työelämätaitoja, kuten viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, digiosaamista, ongelmanratkaisutaitoja, itsesi johtamista ja tiimityöskentelyosaamista sekä kansainvälisyysosaamista.

Osaamisen rakentuminen ja koulutuksen sisältö

Tutkintosi koostuu kaikille opiskelijoille pakollisista ydinosaamisen opinnoista (146 op) sekä osaamistasi syventävistä ja suuntautumisopinnoista (53 op) sekä valinnaisista täydentävän osaamisen opinnoista (11 op). Ydinosaamisen opintoihin sisältyy 30 opintopisteen harjoittelu sekä 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö. Liiketalouden suuntautumisopintojen valinta tehdään toisen opiskeluvuoden syksyllä.

Ensimmäisen vuoden opinnoissa vahvistat opiskeluvalmiuksiasi ja tutustut korkeakouluopintoihin sekä opiskeluyhteisöösi. Rakennat vankan pohjan liiketalouden ammattitaidollesi opiskelemalla liiketoiminnan perusteita sekä tutustumalla liiketoimintaympäristöihin. Lisäksi kehität kieli- ja viestintätaitojasi, tiimityöskentelytaitojasi ja esiintymistaitojasi.

Toisen vuoden aikana laajennat osaamistasi liiketoiminnan eri prosesseihin, opit analysoimaan organisaatioiden toimintaa ja kehität omia työyhteisötaitojasi. Toisen vuoden keväällä syvennät ja profiloit opintojasi valitsemillasi suuntautumisopinnoilla.

Suuntautumisopinnot koostuvat pääsääntöisesti 10-20 opintopisteen kokonaisuuksista. Päivätoteutuksen suuntautumisopinnoissa voit suuntautua taloushallintoon, myyntiin ja markkinointiin sekä yrittäjyyteen (Y-akatemia). Voit valita myös osan suuntautumisopintoja muilta osa-alueilta esimerkiksi juridiikasta tai johtamisen ja esimiestyön opinnoista. Voit myös vahvistaa kielitaitoasi sekä kansainvälisyysosaamistasi opiskelemalla Karelian tarjoamia kieliopintoja.

Kolmannen vuoden aikana jatkat valitsemasi suuntautumisen opintojasi sekä sovellat oppimiasi tietoja ja taitoja viiden kuukauden pituisessa työelämäharjoittelussa. Opintojen loppuvaiheen opintoihisi kuuluu 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö.

Täydennät tutkintoasi myös valinnaisilla täydentävän osaamisen opinnoilla 11 op verran. Täydentävän osaamisen opintoihin voi sisältyä mm. kieliopintoja tai muita sinua kiinnostavia liiketalouden tutkintoon soveltuvia opintoja. Täydentävän osaamisen opintoihin voi sisältyä myös kilpa- ja huippu-urheilijoille tarkoitettua urheiluakatemiavalmennusta 5-15 op sekä opiskelijakunta- ja tuutoritoimintaa 5 opintopistettä.

Työelämäläheinen oppiminen

Liiketalouden opinnoissa teet yhteistyötä alueen yritysten kanssa erilaisten oppimistehtävien, projektien sekä harjoittelun kautta. Opintojen loppuvaiheessa teet opinnäytetyön työelämäläheisesti syventäen omaa ammatillista osaamistasi. Opetuksessa hyödynnetään Karelia-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämishankkeita. Opinnoissasi voit myös hyödyntää omia työelämäkontaktejasi, mikäli ne sopivat opintojakson tehtävänantoon ja sisältöihin.

Pedagogiset valinnat

Liiketalouden päiväopinnoissa opetus painottuu lähiopetukseen, mutta opintojaksojen toteutukset voivat sisältää myös etä- ja verkko-opetusta. Opinnoissa hyödynnetään luento-opetusta, pienryhmätyöskentelyä, työelämäläheistä projektioppimista ja tiimipedagogiikkaa. Opinnoissa kannustetaan sekä ohjataan opiskelijaa itsenäiseen työskentelyyn ja itseohjautuvuuteen.

Opintojen joustava toteuttaminen

Saat tukea ja ohjausta koko opintojesi ajan opettajatuutorilta, opinto-ohjaajalta ja opettajilta. Opintojen alussa laadit henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, joka ohjaa opintojasi ja jota päivität vuosittain. Toisen opiskeluvuoden syksyllä teet valinnan suuntautumisopinnoista, joiden avulla profiloit osaamistasi. Voit valita valinnaisiin täydentävän osaamisen opintoihin myös verkko-opintoja sekä muiden ammattikorkeakoulujen opintoja valtakunnallisen opintotarjonnan kautta.

Sinulla on mahdollisuus nopeuttaa opintojasi hyödyntämällä aiemmin hankkimaasi tutkintoon soveltuvaa osaamistasi ja suorittaa opintoja osaamisen näyttöinä.

Kansainvälistyminen

Kansainvälisyys kulkee osana liiketalouden opintojasi koko opiskeluajan. Sinulla on mahdollisuus kansainvälistymiseen opintojesi, kansainvälisen opiskelijavaihdon sekä harjoittelun ja opinnäytetyön kautta. Voit osallistua kansainvälisille opintomatkoille ja intensiivikursseille opintojesi aikana. Sinulla on myös mahdollisuus vahvistaa kielitaitoasi ja kansainvälisyysosaamistasi valitsemalla englanninkielisiä opintoja sekä toimimalla tuutorina kansainvälisille opiskelijoille.

Voit valita tutkintoosi kieliopintoja oman kiinnostuksesi mukaan. Tradenomiopiskelijana voit valita täydentävän osaamisen opintoihin kieliopintoja Karelian vieraiden kielten tarjonnasta. Voit opiskella valitsemaasi kieltä opintojesi ensimmäisestä vuodesta alkaen alkeista lähtevistä perusteista aina kielitaitoa vahvistaviin opintoihin saakka. Kieliopinnoissasi parannat viestintä- ja vuorovaikutustaitojasi sekä lisäät kulttuurintuntemustasi. Opiskellessasi uutta kieltä opit itsellesi vieraan kulttuurin, käytöksen ja ajattelutapojen kohtaamista. Näin kehität yleistä monikulttuurista ymmärrystäsi. Laajemmalla vieraiden kielten osaamisellasi erotut työnhaussa.

Osaamisen arviointi

Osaamisesi arviointi toteutuu eri muodoissa koko opiskelujesi ajan opetus- ja ohjaustilanteissa, tenteissä sekä erilaisten oppimistehtävien ja raporttien perusteella. Arvioinnissa hyödynnetään opiskelijoiden itsearviointia sekä opiskelutoverien vertaisarviointia ja -palautetta. Arvioinnissa hyödynnetään myös työelämäyhteistyössä tehdyissä projekteissa työelämäpalautetta. Arvioinnin ja saamasi palautteen avulla voit seurata osaamisesi kehittymistä ja asettaa uusia tavoitteita opiskelulle ja oppimiselle. Kareliassa on käytössä yhteiset arvioinnin perusteet, mutta tarkemmat arviointiperusteet on määritetty opintojaksojen kuvauksissa.

Uramahdollisuudet ja uraohjaus

Tradenomina voit työllistyä erilaisiin markkinoinnin, myynnin, taloushallinnon ja kaupan alan tehtäviin sekä eritasoisiin esimies- ja johtotehtäviin. Tutkinto antaa myös hyvät valmiudet lähteä rakentamaan omaa liikeideaa. Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus toimia myös yrittäjänä. Tehtävänimikkeitä voivat olla esimerkiksi controller, markkinointisuunnittelija, rahoitusneuvoja, palveluasiantuntija, myymäläpäällikkö, yrittäjä, markkinointi- tai talouspäällikkö.

Opintojen aikana saat tukea ja ohjausta oman uran suunnitteluun opinto-ohjaajaltasi, opettajatuutoriltasi ja opettajiltasi. Opintojesi aikana sinulla on myös mahdollista saada tukea oman uran suunnitteluun ohjauskeskusteluissa ja tehostetussa uraohjauksessa opintojen loppuvaiheessa.

Työelämän muutokset ja oma urakehityksesi edellyttävät jatkuvaa oppimista tutkinnon suorittamisen jälkeenkin. Merkittävä osa oppimisesta tapahtuu työn yhteydessä, mutta sitä voi tehostaa kouluttautumisen avulla. Voit täydentää omaa osaamista avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävällä koulutuksella. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen avaa sinulle mahdollisuuksia esimerkiksi esimiestehtäviin, vaativiin asiantuntija- ja kehittämistehtäviin tai opettajaksi.

Voit hakeutua suorittamaan liiketalouden ylemmän AMK-tutkinnon, kun sinulle on kertynyt kaksi vuotta alan työkokemusta tradenomi (AMK) -tutkinnon suorittamisen jälkeen. Voit myös hakeutua yliopistoon kauppatieteen maisteriohjelmiin. Opinto-ohjaaja ja opettajatuutori tukevat sinua urasuunnittelussasi koko opintojen ajan.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2023-2024 2024-2025 2025-2026 2026-2027 Syksy
2023
Kevät
2024
Syksy
2024
Kevät
2025
Syksy
2025
Kevät
2026
Syksy
2026
1. / 2023 2. / 2023 3. / 2023 4. / 2024 5. / 2024 6. / 2024 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2024 4. / 2025 5. / 2025 6. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2025 4. / 2026 5. / 2026 6. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2026
LLNS23-1
Liiketalouden tuntija

(Valitaan kaikki)

60
LLNS23-11
Johdanto tradenomiopintoihin

(Valitaan kaikki)

13
LL10002 Opiskelijana ammattikorkeakoulussa 2 2 2 1 1
LL10003 Raportointi ja kirjoitusviestintä 2 2 2 1 1
LL10004 Tietojenkäsittelyn työvälineet 4 4 4 2 2
LL10005 Talousmatematiikka 5 5 5 2.5 2.5
LLNS23-12
Liiketoiminnan perusteet

(Valitaan kaikki)

16
LL10006 Yritystalouden perusteet 5 5 5 2.5 2.5
LL10007 Juridiikan perusteet 2 2 2 1 1
LL10008 Johtamisen perusteet 3 3 3 1.5 1.5
LL10009 Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet 6 6 6 3 3
LLNS23-13
Vuorovaikutuksellinen liiketoiminta

(Valitaan kaikki)

17
LL10010 Business Communication in English 3 3 3 1.5 1.5
LL10011 Monikanavainen myynti ja asiakaspalvelu 5 5 5 2.5 2.5
LL10012 Liike-elämän viestintä 4 4 4 2 2
LL10013 Kansainvälinen liiketoiminta 5 5 5 2.5 2.5
LLNS23-14
Vastuullinen liiketoiminta

(Valitaan kaikki)

14
LL10014 Kansantalouden perusteet 3 3 3 1.5 1.5
LL10015 Kestävä liiketoiminta 4 4 4 2 2
LL10016 Liiketoimintasuunnitelma 4 4 4 2 2
LL10017 Yritys- ja sopimusoikeus 3 3 3 1.5 1.5
LLNS23-2
Liiketalouden toimija

(Valitaan opintopisteitä: 60)

60
LLNS23-21
Liiketalouden ammattilaiseksi kehittyminen

(Valitaan kaikki)

10
LL10023 Sociala kontakter 3 3 3 1.5 1.5
LL10024 Tilastolliset menetelmät 2 2 2 1 1
LL10025 Tieteellinen kirjoittaminen 1 1 1 0.5 0.5
LL10026 Prosessien toiminnanohjaus 3 3 3 1.5 1.5
LL10027 Urasuunnittelu 1 1 1 0.5 0.5
LLNS23-22
Liiketoiminta käytännössä

(Valitaan kaikki)

20
LL10018 Markkinoinnin suunnittelu 4 4 4 2 2
LL10019 Kannattava yritys 5 5 5 2.5 2.5
LL10020 Sähköinen kaupankäynti 4 4 4 2 2
LL10021 Työoikeus 3 3 3 1.5 1.5
LL10022 Työhyvinvoinnin johtaminen 4 4 4 2 2
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Markkinointi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

7 - 30
LLNS23-23
Asiakaslähtöinen markkinointi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 18)

4 - 18
LL10036 Asiakas on ykkönen 5 5 5 2.5 2.5
LL10037 Markkinointitutkimus 5 5 5 2.5 2.5
LL10038 Vaikuttava markkinointi 4 4 4 2 2
LL10042 Oman osaamisen markkinointi 1 1 1 0.5 0.5
LL10066 Affärskommunikation 3 3 3 1.5 1.5
LLNS23-24
Markkinoinnin ja myynnin digiosaaja

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 12)

3 - 12
LL10041 Marketing Communication in English 3 3 3 1.5 1.5
LL10046 Myyntitaidot 4 4 4 2 2
LL10047 Digitaalisen markkinoinnin perusteet 5 5 5 2.5 2.5
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

7 - 30
LLNS23-25
Käytännön taloushallinto 1

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 20)

7 - 20
LL10028 Yritysverotus 4 4 4 2 2
LL10029 Arvonlisäverotus 4 4 4 2 2
LL10030 Palkka- ja henkilöstöhallinto 5 5 5 2.5 2.5
LL10032 English for Accounting and Finance 3 3 3 1.5 1.5
LL10042 Oman osaamisen markkinointi 1 1 1 0.5 0.5
LL10066 Affärskommunikation 3 3 3 1.5 1.5
LLNS23-26
Käytännön taloushallinto 2

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 10)

0 - 10
LL10033 Kirjanpito ja tilinpäätös 5 5 5 2.5 2.5
LL10034 Konsernitilinpäätös 3 3 3 1.5 1.5
LL10035 Julkishallinnon talous 2 2 2 1 1
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Juridiikka

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 19)

7 - 19
LLNS23-35
Liiketoiminnan juridiikka 1

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 19)

7 - 19
LL10099 Kaupankäynnin säännökset 3 3 3 1.5 1.5
LL10100 Virkamiesoikeus 3 3 3 1.5 1.5
LL10062 Perhe- ja perintöoikeus 3 3 3 1.5 1.5
LL10057 Oikeuslähteet ja tiedonhankinta 3 3 3 1.5 1.5
LL10058 English for Business Law 3 3 3 1.5 1.5
LL10042 Oman osaamisen markkinointi 1 1 1 0.5 0.5
LL10066 Affärskommunikation 3 3 3 1.5 1.5
LLNS23-3
Liiketalouden osaaja

(Valitaan opintopisteitä: 31)

31
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Markkinointi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

1 - 30
LLNS23-33
Matkalla markkinoinnin tai myynnin ammattilaiseksi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15)

0 - 15
LL10043 Markkinointioikeus 4 4 4 2 2
LL10044 Tapahtumamarkkinointi 4 4 4 2 2
LL10045 Vaikuttaminen verkostoissa 3 3 3 1.5 1.5
LL10031 Verkkokaupan perustaminen ja markkinointi 5 5 5 2.5 2.5
LLNS23-34
Markkinointiviestintä ja lanseeraus

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15)

1 - 15
LL10039 Markkinointiviestintä 4 4 4 2 2
LL10040 Lanseerausmarkkinointi 5 5 5 2.5 2.5
LL10048 Digimarkkinoinnin kanavat 5 5 5 2.5 2.5
LL10049 Kohti työelämää 1 1 1 0.5 0.5
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 31)

1 - 31
LLNS23-31
Ammattimainen taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15)

1 - 15
LL10050 IFRS-tilinpäätös 4 4 4 2 2
LL10051 Tilintarkastus 7 7 7 3.5 3.5
LL10052 Kirjanpidon erityiskysymykset 3 3 3 1.5 1.5
LL10049 Kohti työelämää 1 1 1 0.5 0.5
LLNS23-32
Johdon taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 16)

0 - 16
LL10053 Talouden ohjaus ja raportointi 6 6 6 3 3
LL10054 Rahoitus ja investoinnit 5 5 5 2.5 2.5
LL10055 Tiedolla johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Juridiikka

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 16)

1 - 16
LLNS23-36
Liiketoiminnan juridiikka 2

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 16)

1 - 16
LL10056 Julkinen hallinto ja digitalisaatio 5 5 5 2.5 2.5
LL10059 Sopimusoikeuden käytännön kurssi 5 5 5 2.5 2.5
LL10061 Käytännön työoikeutta HR-asiantuntijoille 5 5 5 2.5 2.5
LL10049 Kohti työelämää 1 1 1 0.5 0.5
LLNS23-4
Liiketalouden kehittäjä

(Valitaan kaikki)

48
LLNS23-41
Harjoittelu

(Valitaan kaikki)

30
LL10065 Liiketalouden harjoittelu 30 30 15 15 7.5 7.5 7.5 7.5
LLNS23-42
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

18
LL10064 Opinnäytetyön ohjaus ja menetelmät 3 1.5 1.5 1.5 1.5 0.8 0.8 0.8 0.8
KY10001 Opinnäytetyö, suunnitelma 5 2.5 2.5 2.5 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3
KY10002 Opinnäytetyö, toteutus 5 2.5 2.5 2.5 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3
KY10003 Opinnäytetyö, viimeistely 5 2.5 2.5 2.5 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3
LLNS23-5
Täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 11)

11
Kielipolku

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LLNS23-51
Valinnainen kieli, venäjä

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10006 Venäjän perusteet 5
KP10032 Venäjän jatko 5
KP10007 Työelämän venäjä 5
KP10008 Mediavenäjä 3
LLNS23-52
Valinnainen kieli, saksa

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10009 Saksan perusteet 5
KP10010 Saksan jatko 5
KP10011 Työelämän saksa 5
KP10012 Mediasaksa 3
LLNS23-53
Valinnainen kieli, espanja

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LLNS23-54
Valinnainen kieli, ranska

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LLNS23-55
Valmentavat kieliopinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10028 English Refresher 3
KP10029 Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2 3
KP10030 Svensk klinik - Rautalankaruotsia 3
LLNS23-56
Johtaminen ja esihenkilötyö

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10050 Organisaatiokäyttäytyminen ja strateginen johtaminen 4
LL10075 Valmentava johtaminen 5
LL10077 Brand Management 3
LL10073 Vuorovaikutus ja viestintä esihenkilön työssä 3
LLNS23-57
Kauppa- ja yrittäjyysopinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LL10080 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5
LL10081 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5
LL10082 Tunnusluvut ja johtaminen 5
LLNS23-58
Liiketalousosaaminen ja yrittäjyys

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
YJ10013 Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet 5
LL10083 Yrittäjän taloushallinto 5
LL10079 Julkiset hankinnat 5
LL10084 Markkinoinnilla menestykseen 5
LL10078 Tunnista ja tuotteista osaamisesi 3
LL10076 Osuustoiminnan perusteet 5
LL10085 Yrittäjyysviikko 2
LTP7217 Vuosi tiimiyrittäjänä 10
LTP7186 Liikeidean kehittäminen 5
LLNS23-59
Tuotteistaminen ja innovaatiotoiminta

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10051 Epic Challenge - Orientation to Innovation 5
LTP7215 Epic Challenge - Problem Definition Skills 5
LLNS23-60
Muut täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10027 Minä kirjoitan 5
Yhteensä 210 60 109 117 9 29 31 30 79 62 55 9 0 14.5 14.5 15.5 15.5 0 0 15 15 39.5 39.5 0 0 31 31 27.7 27.7 0 0 4.7 4.7

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Ammattikorkeakoulututkintojen yhteiset kompetenssit 2022 alk

Suomen ammattikorkeakouluissa tutkintojen osaaminen on määritelty koulutuskohtaisina ja yhteisinä kompetensseina. Kompetensseilla tarkoitetaan laajoina osaamiskokonaisuuksina, yksilön tietojen, taitojen ja asenteiden yhdistelminä. Koulutuskohtaiset kompetenssit muodostavat opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden perustan. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutuksille ja tutkinnoille yhteisiä osaamisalueita, jotka luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.

1 Oppimaan oppiminen

Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.

- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
- osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa oman
alansa kansallista ja kansainvälistä tietoperustaa ja käytäntöjä.
- ottaa vastuuta myös ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta.

Opiskelijana ammattikorkeakoulussa
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Yritystalouden perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Business Communication in English
Liike-elämän viestintä
Liiketoimintasuunnitelma
Sociala kontakter
Tieteellinen kirjoittaminen
Prosessien toiminnanohjaus
Kannattava yritys
Markkinointitutkimus
Affärskommunikation
Marketing Communication in English
Yritysverotus
Arvonlisäverotus
Palkka- ja henkilöstöhallinto
English for Accounting and Finance
Affärskommunikation
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
English for Business Law
Markkinointioikeus
Vaikuttaminen verkostoissa
Markkinointiviestintä
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Kirjanpidon erityiskysymykset
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Liiketalouden harjoittelu
Opinnäytetyön ohjaus ja menetelmät
Opinnäytetyö, suunnitelma
Opinnäytetyö, toteutus
English Refresher
Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
Epic Challenge - Problem Definition Skills
2 Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä

- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan.

Opiskelijana ammattikorkeakoulussa
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Tietojenkäsittelyn työvälineet
Yritystalouden perusteet
Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Business Communication in English
Liike-elämän viestintä
Kansainvälinen liiketoiminta
Kestävä liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Sociala kontakter
Tieteellinen kirjoittaminen
Prosessien toiminnanohjaus
Urasuunnittelu
Markkinoinnin suunnittelu
Kannattava yritys
Sähköinen kaupankäynti
Työhyvinvoinnin johtaminen
Asiakas on ykkönen
Markkinointitutkimus
Oman osaamisen markkinointi
Affärskommunikation
Marketing Communication in English
Myyntitaidot
Digitaalisen markkinoinnin perusteet
Yritysverotus
Arvonlisäverotus
Palkka- ja henkilöstöhallinto
English for Accounting and Finance
Oman osaamisen markkinointi
Affärskommunikation
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
English for Business Law
Markkinointioikeus
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Verkkokaupan perustaminen ja markkinointi
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
Digimarkkinoinnin kanavat
Kohti työelämää
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Kirjanpidon erityiskysymykset
Kohti työelämää
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Käytännön työoikeutta HR-asiantuntijoille
Kohti työelämää
Liiketalouden harjoittelu
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
Liikeidean kehittäminen
3 Eettisyys

Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.

- kykenee vastaamaan omasta toimin nastaan ja sen seurauksista ja reflektoimaan niitä alansa ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
- ottaa toiset huomioon ja edistää tasa‐arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
- huomioi toiminnassaan moninaisuuden ja saavutettavuuden toteutumista.
- ymmärtää hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja toimii niiden mukaisesti.
- kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Yritystalouden perusteet
Juridiikan perusteet
Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Business Communication in English
Kansainvälinen liiketoiminta
Kestävä liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Yritys- ja sopimusoikeus
Sociala kontakter
Prosessien toiminnanohjaus
Markkinoinnin suunnittelu
Kannattava yritys
Työoikeus
Työhyvinvoinnin johtaminen
Asiakas on ykkönen
Markkinointitutkimus
Vaikuttava markkinointi
Affärskommunikation
Yritysverotus
Arvonlisäverotus
Palkka- ja henkilöstöhallinto
Affärskommunikation
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
Perhe- ja perintöoikeus
Oikeuslähteet ja tiedonhankinta
English for Business Law
Markkinointioikeus
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Kirjanpidon erityiskysymykset
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Julkinen hallinto ja digitalisaatio
Sopimusoikeuden käytännön kurssi
Käytännön työoikeutta HR-asiantuntijoille
Liiketalouden harjoittelu
Opinnäytetyön ohjaus ja menetelmät
Opinnäytetyö, suunnitelma
Opinnäytetyö, toteutus
Opinnäytetyö, viimeistely
4 Kestävä kehitys

Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toimii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.

- osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimintamallien etsimiseen, käyttöönottamiseen ja vakiinnuttamiseen.
- ymmärtää kestävyyshaasteita, niiden keskinäisiä riippuvuuksia sekä asioiden
ja ongelmien monia näkökulmia.

Yritystalouden perusteet
Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Kansainvälinen liiketoiminta
Kestävä liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Prosessien toiminnanohjaus
Markkinoinnin suunnittelu
Kannattava yritys
Työhyvinvoinnin johtaminen
Markkinointitutkimus
Vaikuttava markkinointi
Marketing Communication in English
Myyntitaidot
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
Markkinointioikeus
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Kirjanpidon erityiskysymykset
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Liiketalouden harjoittelu
5 Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.

- tuntee oman kulttuuritaustansa vaikutuksia toimintaansa ja osaa kehittää
monikulttuurisuutta huomioivia toimintatapoja työyhteisössään.
- osaa seurata ja hyödyntää oman alansa kansainvälistä kehitystä työssään.
- kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään.

Opiskelijana ammattikorkeakoulussa
Johtamisen perusteet
Business Communication in English
Kansainvälinen liiketoiminta
Sociala kontakter
Urasuunnittelu
Markkinoinnin suunnittelu
Affärskommunikation
Marketing Communication in English
English for Accounting and Finance
Affärskommunikation
English for Business Law
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Liiketalouden harjoittelu
Opinnäytetyön ohjaus ja menetelmät
English Refresher
Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2
Epic Challenge - Problem Definition Skills
6 Ennakoiva kehittäminen

Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus -ja kehittämismenetelmiä.

− ratkaisee ongelmatilanteita luovasti ja uudistaa toimintatapoja yhdessä muiden kanssa.
− osaa työskennellä projekteissa yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa.
− osaa soveltaa kehittämisessä alan olemassa olevaa tietoa ja hyödyntää tutkimus- ja kehittämismenetelmiä.
− osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman alansa tulevaisuutta ennakoiden.

Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Liike-elämän viestintä
Kansainvälinen liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Prosessien toiminnanohjaus
Markkinoinnin suunnittelu
Kannattava yritys
Työhyvinvoinnin johtaminen
Asiakas on ykkönen
Markkinointitutkimus
Myyntitaidot
Digitaalisen markkinoinnin perusteet
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
IFRS-tilinpäätös
Kirjanpidon erityiskysymykset
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Liiketalouden harjoittelu
Opinnäytetyön ohjaus ja menetelmät
Opinnäytetyö, suunnitelma
Opinnäytetyö, toteutus
Opinnäytetyö, viimeistely
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
Vuosi tiimiyrittäjänä
Epic Challenge - Problem Definition Skills
Luokittelemattomat
Talousmatematiikka
Monikanavainen myynti ja asiakaspalvelu
Kansantalouden perusteet
Tilastolliset menetelmät
Kaupankäynnin säännökset
Virkamiesoikeus
Oman osaamisen markkinointi
Affärskommunikation
Venäjän perusteet
Venäjän jatko
Työelämän venäjä
Mediavenäjä
Saksan perusteet
Saksan jatko
Työelämän saksa
Mediasaksa
Svensk klinik - Rautalankaruotsia
Organisaatiokäyttäytyminen ja strateginen johtaminen
Valmentava johtaminen
Brand Management
Vuorovaikutus ja viestintä esihenkilön työssä
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Tunnusluvut ja johtaminen
Yrittäjän taloushallinto
Julkiset hankinnat
Markkinoinnilla menestykseen
Tunnista ja tuotteista osaamisesi
Osuustoiminnan perusteet
Yrittäjyysviikko
Epic Challenge - Orientation to Innovation
Minä kirjoitan

Tradenomi (AMK), Liiketalous, osaamiskompetenssit 2022 alk

1 Liiketoimintaosaaminen

- ymmärtää globaalin ja kannattavan liiketoiminnan perusperiaatteet, kehyksen ja markkinoinnin ja ansainnanlogiikat
- pystyy analysoimaan liikeidean: kenelle, mitä ja miksi?
- osaa laatia uskottavan liiketoimintasuunnitelman
- ymmärtää sisäiset ja ulkoiset asiakkuudet

Opiskelijana ammattikorkeakoulussa
Raportointi ja kirjoitusviestintä
Tietojenkäsittelyn työvälineet
Yritystalouden perusteet
Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Monikanavainen myynti ja asiakaspalvelu
Kansainvälinen liiketoiminta
Kestävä liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Prosessien toiminnanohjaus
Urasuunnittelu
Markkinoinnin suunnittelu
Kannattava yritys
Sähköinen kaupankäynti
Työhyvinvoinnin johtaminen
Asiakas on ykkönen
Markkinointitutkimus
Vaikuttava markkinointi
Myyntitaidot
Digitaalisen markkinoinnin perusteet
Yritysverotus
Arvonlisäverotus
Palkka- ja henkilöstöhallinto
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Verkkokaupan perustaminen ja markkinointi
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
Digimarkkinoinnin kanavat
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Kirjanpidon erityiskysymykset
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Julkinen hallinto ja digitalisaatio
Sopimusoikeuden käytännön kurssi
Liiketalouden harjoittelu
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
Liikeidean kehittäminen
2 Talousosaaminen

- tietää, miten taloushallinto kytkeytyy liiketoimintaan ja ymmärtää taloushallinnon roolin palvelujen tuottajana
- osaa laatia sisäisen ja ulkoisen laskentatoimen laskelmia ja raportteja
- osaa käyttää taloushallinnossa sovellettavia ohjelmia
- pystyy arvioimaan käsiteltävää tietoa analyyttisesti sekä tekemään sen pohjalta perusteltuja johtopäätöksiä
- osaa hyödyntää tietojärjestelmistä saatavaa tietoa tiedolla johtamisessa
- tietää vaatimukset oman osaamisen kehittämisessä

Yritystalouden perusteet
Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Kansainvälinen liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Prosessien toiminnanohjaus
Urasuunnittelu
Markkinoinnin suunnittelu
Kannattava yritys
Yritysverotus
Arvonlisäverotus
Palkka- ja henkilöstöhallinto
English for Accounting and Finance
Oman osaamisen markkinointi
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
Verkkokaupan perustaminen ja markkinointi
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Kirjanpidon erityiskysymykset
Kohti työelämää
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Liiketalouden harjoittelu
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
Liikeidean kehittäminen
3 Markkinointi- ja myyntiosaaminen

- ymmärtää markkinoinnin strategisen merkityksen liiketoiminnassa perinteisissä ja digitaalisissa kanavissa
- tunnistaa asiakkaan tarpeita sekä osaa luoda, ylläpitää ja kehittää asiakkuuksia
- osaa kohdata ja palvella asiakkaita monikanavaisesti asiakkuuden eri vaiheissa
- ymmärtää myynnin perusperiaatteet ja osaa toimia niiden mukaisesti

Tietojenkäsittelyn työvälineet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Monikanavainen myynti ja asiakaspalvelu
Liike-elämän viestintä
Liiketoimintasuunnitelma
Prosessien toiminnanohjaus
Urasuunnittelu
Markkinoinnin suunnittelu
Sähköinen kaupankäynti
Asiakas on ykkönen
Markkinointitutkimus
Vaikuttava markkinointi
Oman osaamisen markkinointi
Marketing Communication in English
Myyntitaidot
Digitaalisen markkinoinnin perusteet
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Verkkokaupan perustaminen ja markkinointi
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
Digimarkkinoinnin kanavat
Kohti työelämää
Liiketalouden harjoittelu
Liikeidean kehittäminen
4 Johtamisosaaminen

- osaa johtaa ja olla johdettavana
- on riittävästi vuorovaikutusosaamista
- ymmärtää erilaisia tyylejä ja tapoja johtaa ja ohjata
- osaa fasilitoida ja mahdollistaa toisten osallisuuden ja toiminnan
- ottaa vastuuta omasta ja toisten toiminnasta
- löytää potentiaalin niistä, joita johtaa
- ymmärtää erilaisuuden ja moninaisuuden merkityksen organisaation ja työyhteisön kehittämisessä

Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Kansainvälinen liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Yritys- ja sopimusoikeus
Työoikeus
Työhyvinvoinnin johtaminen
Asiakas on ykkönen
Myyntitaidot
Palkka- ja henkilöstöhallinto
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Markkinointiviestintä
Lanseerausmarkkinointi
Tilintarkastus
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Julkinen hallinto ja digitalisaatio
Sopimusoikeuden käytännön kurssi
Liiketalouden harjoittelu
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
Epic Challenge - Problem Definition Skills
5 Oikeudellinen osaaminen

- ymmärtää lainsäädännön merkityksen liiketalouden alalla
- osaa hankkia tietoa eri oikeuslähteistä ja soveltaa niitä käytännössä

Yritystalouden perusteet
Juridiikan perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Kansainvälinen liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Yritys- ja sopimusoikeus
Kannattava yritys
Työoikeus
Markkinointitutkimus
Yritysverotus
Arvonlisäverotus
Palkka- ja henkilöstöhallinto
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
Perhe- ja perintöoikeus
Oikeuslähteet ja tiedonhankinta
English for Business Law
Markkinointioikeus
IFRS-tilinpäätös
Tilintarkastus
Kirjanpidon erityiskysymykset
Rahoitus ja investoinnit
Julkinen hallinto ja digitalisaatio
Sopimusoikeuden käytännön kurssi
Käytännön työoikeutta HR-asiantuntijoille
Kohti työelämää
Liiketalouden harjoittelu
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
6 Yrittäjyysosaaminen

- tuntee yrityksen perustamisen periaatteet ja vaiheet
- osaa arvioida liikeidean kannattavuutta ja kehittää liikeideaa
- Ymmärtää, mitä yrittäjämäinen asenne on ja osaa toimia yrittäjämäisesti myös toisen palveluksessa
- ymmärtää yrittäjyyden merkityksen osana monipuolista työuraa (osa-aikaisuus, sivutoimisuus, freelancer, kausiyrittäjyys)

Yritystalouden perusteet
Johtamisen perusteet
Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet
Kansainvälinen liiketoiminta
Liiketoimintasuunnitelma
Prosessien toiminnanohjaus
Urasuunnittelu
Markkinoinnin suunnittelu
Kannattava yritys
Sähköinen kaupankäynti
Markkinointitutkimus
Marketing Communication in English
Digitaalisen markkinoinnin perusteet
Yritysverotus
Arvonlisäverotus
Kirjanpito ja tilinpäätös
Konsernitilinpäätös
Julkishallinnon talous
Tapahtumamarkkinointi
Vaikuttaminen verkostoissa
Verkkokaupan perustaminen ja markkinointi
Markkinointiviestintä
IFRS-tilinpäätös
Kirjanpidon erityiskysymykset
Talouden ohjaus ja raportointi
Rahoitus ja investoinnit
Tiedolla johtaminen
Liiketalouden harjoittelu
Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet
Liikeidean kehittäminen
Epic Challenge - Problem Definition Skills
Luokittelemattomat
Talousmatematiikka
Business Communication in English
Kansantalouden perusteet
Sociala kontakter
Tilastolliset menetelmät
Tieteellinen kirjoittaminen
Affärskommunikation
Affärskommunikation
Kaupankäynnin säännökset
Virkamiesoikeus
Oman osaamisen markkinointi
Affärskommunikation
Opinnäytetyön ohjaus ja menetelmät
Opinnäytetyö, suunnitelma
Opinnäytetyö, toteutus
Opinnäytetyö, viimeistely
Venäjän perusteet
Venäjän jatko
Työelämän venäjä
Mediavenäjä
Saksan perusteet
Saksan jatko
Työelämän saksa
Mediasaksa
English Refresher
Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2
Svensk klinik - Rautalankaruotsia
Organisaatiokäyttäytyminen ja strateginen johtaminen
Valmentava johtaminen
Brand Management
Vuorovaikutus ja viestintä esihenkilön työssä
Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Tunnusluvut ja johtaminen
Yrittäjän taloushallinto
Julkiset hankinnat
Markkinoinnilla menestykseen
Tunnista ja tuotteista osaamisesi
Osuustoiminnan perusteet
Yrittäjyysviikko
Vuosi tiimiyrittäjänä
Epic Challenge - Orientation to Innovation
Minä kirjoitan

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
LLNS23-1
Liiketalouden tuntija

(Valitaan kaikki)

60
LLNS23-11
Johdanto tradenomiopintoihin

(Valitaan kaikki)

13
LL10002 Opiskelijana ammattikorkeakoulussa 2
LL10003 Raportointi ja kirjoitusviestintä 2
LL10004 Tietojenkäsittelyn työvälineet 4
LL10005 Talousmatematiikka 5
LLNS23-12
Liiketoiminnan perusteet

(Valitaan kaikki)

16
LL10006 Yritystalouden perusteet 5
LL10007 Juridiikan perusteet 2
LL10008 Johtamisen perusteet 3
LL10009 Liiketoiminnan ja markkinoinnin perusteet 6
LLNS23-13
Vuorovaikutuksellinen liiketoiminta

(Valitaan kaikki)

17
LL10010 Business Communication in English 3
LL10011 Monikanavainen myynti ja asiakaspalvelu 5
LL10012 Liike-elämän viestintä 4
LL10013 Kansainvälinen liiketoiminta 5
LLNS23-14
Vastuullinen liiketoiminta

(Valitaan kaikki)

14
LL10014 Kansantalouden perusteet 3
LL10015 Kestävä liiketoiminta 4
LL10016 Liiketoimintasuunnitelma 4
LL10017 Yritys- ja sopimusoikeus 3
LLNS23-2
Liiketalouden toimija

(Valitaan opintopisteitä: 60)

60
LLNS23-21
Liiketalouden ammattilaiseksi kehittyminen

(Valitaan kaikki)

10
LL10023 Sociala kontakter 3
LL10024 Tilastolliset menetelmät 2
LL10025 Tieteellinen kirjoittaminen 1
LL10026 Prosessien toiminnanohjaus 3
LL10027 Urasuunnittelu 1
LLNS23-22
Liiketoiminta käytännössä

(Valitaan kaikki)

20
LL10018 Markkinoinnin suunnittelu 4
LL10019 Kannattava yritys 5
LL10020 Sähköinen kaupankäynti 4
LL10021 Työoikeus 3
LL10022 Työhyvinvoinnin johtaminen 4
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Markkinointi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

7 - 30
LLNS23-23
Asiakaslähtöinen markkinointi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 18)

4 - 18
LL10036 Asiakas on ykkönen 5
LL10037 Markkinointitutkimus 5
LL10038 Vaikuttava markkinointi 4
LL10042 Oman osaamisen markkinointi 1
LL10066 Affärskommunikation 3
LLNS23-24
Markkinoinnin ja myynnin digiosaaja

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 12)

3 - 12
LL10041 Marketing Communication in English 3
LL10046 Myyntitaidot 4
LL10047 Digitaalisen markkinoinnin perusteet 5
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

7 - 30
LLNS23-25
Käytännön taloushallinto 1

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 20)

7 - 20
LL10028 Yritysverotus 4
LL10029 Arvonlisäverotus 4
LL10030 Palkka- ja henkilöstöhallinto 5
LL10032 English for Accounting and Finance 3
LL10042 Oman osaamisen markkinointi 1
LL10066 Affärskommunikation 3
LLNS23-26
Käytännön taloushallinto 2

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 10)

0 - 10
LL10033 Kirjanpito ja tilinpäätös 5
LL10034 Konsernitilinpäätös 3
LL10035 Julkishallinnon talous 2
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Juridiikka

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 19)

7 - 19
LLNS23-35
Liiketoiminnan juridiikka 1

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 19)

7 - 19
LL10099 Kaupankäynnin säännökset 3
LL10100 Virkamiesoikeus 3
LL10062 Perhe- ja perintöoikeus 3
LL10057 Oikeuslähteet ja tiedonhankinta 3
LL10058 English for Business Law 3
LL10042 Oman osaamisen markkinointi 1
LL10066 Affärskommunikation 3
LLNS23-3
Liiketalouden osaaja

(Valitaan opintopisteitä: 31)

31
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Markkinointi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

1 - 30
LLNS23-33
Matkalla markkinoinnin tai myynnin ammattilaiseksi

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15)

0 - 15
LL10043 Markkinointioikeus 4
LL10044 Tapahtumamarkkinointi 4
LL10045 Vaikuttaminen verkostoissa 3
LL10031 Verkkokaupan perustaminen ja markkinointi 5
LLNS23-34
Markkinointiviestintä ja lanseeraus

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15)

1 - 15
LL10039 Markkinointiviestintä 4
LL10040 Lanseerausmarkkinointi 5
LL10048 Digimarkkinoinnin kanavat 5
LL10049 Kohti työelämää 1
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 31)

1 - 31
LLNS23-31
Ammattimainen taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15)

1 - 15
LL10050 IFRS-tilinpäätös 4
LL10051 Tilintarkastus 7
LL10052 Kirjanpidon erityiskysymykset 3
LL10049 Kohti työelämää 1
LLNS23-32
Johdon taloushallinto

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 16)

0 - 16
LL10053 Talouden ohjaus ja raportointi 6
LL10054 Rahoitus ja investoinnit 5
LL10055 Tiedolla johtaminen 5
Suuntautumisvaihtoehdon opinnot: Juridiikka

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 16)

1 - 16
LLNS23-36
Liiketoiminnan juridiikka 2

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 16)

1 - 16
LL10056 Julkinen hallinto ja digitalisaatio 5
LL10059 Sopimusoikeuden käytännön kurssi 5
LL10061 Käytännön työoikeutta HR-asiantuntijoille 5
LL10049 Kohti työelämää 1
LLNS23-4
Liiketalouden kehittäjä

(Valitaan kaikki)

48
LLNS23-41
Harjoittelu

(Valitaan kaikki)

30
LL10065 Liiketalouden harjoittelu 30
LLNS23-42
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki)

18
LL10064 Opinnäytetyön ohjaus ja menetelmät 3
KY10001 Opinnäytetyö, suunnitelma 5
KY10002 Opinnäytetyö, toteutus 5
KY10003 Opinnäytetyö, viimeistely 5
LLNS23-5
Täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 11)

11
Kielipolku

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LLNS23-51
Valinnainen kieli, venäjä

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10006 Venäjän perusteet 5
KP10032 Venäjän jatko 5
KP10007 Työelämän venäjä 5
KP10008 Mediavenäjä 3
LLNS23-52
Valinnainen kieli, saksa

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10009 Saksan perusteet 5
KP10010 Saksan jatko 5
KP10011 Työelämän saksa 5
KP10012 Mediasaksa 3
LLNS23-53
Valinnainen kieli, espanja

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LLNS23-54
Valinnainen kieli, ranska

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LLNS23-55
Valmentavat kieliopinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10028 English Refresher 3
KP10029 Boost Your English Skills! Englannin kertaus taitotasolla A2 3
KP10030 Svensk klinik - Rautalankaruotsia 3
LLNS23-56
Johtaminen ja esihenkilötyö

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10050 Organisaatiokäyttäytyminen ja strateginen johtaminen 4
LL10075 Valmentava johtaminen 5
LL10077 Brand Management 3
LL10073 Vuorovaikutus ja viestintä esihenkilön työssä 3
LLNS23-57
Kauppa- ja yrittäjyysopinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
LL10080 Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot 5
LL10081 Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen 5
LL10082 Tunnusluvut ja johtaminen 5
LLNS23-58
Liiketalousosaaminen ja yrittäjyys

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
YJ10013 Valmiin liiketoiminnan mahdollisuudet 5
LL10083 Yrittäjän taloushallinto 5
LL10079 Julkiset hankinnat 5
LL10084 Markkinoinnilla menestykseen 5
LL10078 Tunnista ja tuotteista osaamisesi 3
LL10076 Osuustoiminnan perusteet 5
LL10085 Yrittäjyysviikko 2
LTP7217 Vuosi tiimiyrittäjänä 10
LTP7186 Liikeidean kehittäminen 5
LLNS23-59
Tuotteistaminen ja innovaatiotoiminta

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10051 Epic Challenge - Orientation to Innovation 5
LTP7215 Epic Challenge - Problem Definition Skills 5
LLNS23-60
Muut täydentävän osaamisen opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
KP10027 Minä kirjoitan 5